Mainos

Lähi-idän rauhaneuvottelut alkoivat

Israelin ja palestiinalaisten edustajat ovat aloittaneet rauhanneuvottelut Jerusalemissa. Osapuolet pyrkivät saamaan rauhansopimuksen aikaan yhdeksässä kuukaudessa.

Tapaamisen tarkkaa sijaintia tai muita yksityiskohtia ei toistaiseksi ole kerrottu julkisuuteen.

Osapuolten välejä hiertää etenkin Israelin siirtokuntien rakentaminen palestiinalaisalueilla. Israel ilmoitti viimeksi eilen uusista rakennushankkeista siirtokunnissa.

Israel ja palestiinalaiset kohtasivat alustavassa tapaamisessa heinäkuun lopulla Washingtonissa. Edellisen kerran he kävivät rauhanneuvotteluja kolme vuotta sitten.

Israel aloitti eilen illalla palestiinalaisvankien vapauttamisen, jota palestiinalaiset ovat pitäneet ehtona neuvottelujen aloittamiselle. Ensimmäisessä erässä vapautettiin 26 vankia, joista osa saapui yöllä Gazaan, osa Länsirannalle. Vastaanotto oli riemukas.

– Tämä on ensimmäinen ryhmä. Jatkamme, kunnes saamme vapautettua kaikki vangit Israelin vankiloista, sanoi Länsirannalla vankeja vastaanottanut presidentti Mahmud Abbas.

Israel on luvannut vapauttaa kaikkiaan yli sata palestiinalaisvankia.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.