Mainos

Lähes 50 vuotta vanha mysteeri selviämässä? Australian poliisi teki läpimurron 3-vuotiaana kadonneen Cheryl Grimmerin etsinnöissä

63-vuotiasta miestä syytetään Australiassa lähes 50 vuotta sitten tapahtuneesta lapsen sieppauksesta ja murhasta. Tapauksesta kertoo muun muassa sanomalehti The Guardian.

Kolmevuotias Cheryl Grimmer katosi Sydneyn eteläpuolella sijaitsevan Wollongongin kaupungin uimarannalta jälkiä jättämättä tammikuussa vuonna 1970. Tyttö oli viettänyt päivää rannalla yhdessä äitinsä ja kolmen veljensä kanssa.

Vaikka tapauksesta on ehtinyt vierähtää jo vuosikymmeniä, tytön veljet eivät ole luovuttaneet siskonsa etsimisen suhteen, kertoo The Guardian. Viimeksi joulukuussa miehet vetosivat siskonsa sieppaajaan ja toivoivat, että tämä myöntäisi teon.

Tapahtuma-aikaan 16-vuotias mies on nyt pidätetty tapaukseen liittyen. Poliisin edustaja Brad Ainsworth kommentoi pidätystä keskiviikkona.

– En aio mennä tekojen yksityiskohtiin, mutta voin sanoa, että ne ovat melko hirvittäviä ja tulevat paljastumaan oikeudenkäynnissä, hän kertoi tiedotusvälineille.

Poliisi uskoo, että Cheryl kuoli noin tunti sen jälkeen, kun hänet oltiin siepattu.

Lapsen sieppauksesta epäilty mies tuli poliisin tietoon sen jälkeen, kun mies saapui itse poliisilaitokselle kuulusteltavaksi keskiviikkona, The Guardian kertoo. Lehden mukaan mies oli poliisin kiikareissa jo 1970-luvulla, mutta häntä ei koskaan syytetty mistään rikoksesta.

Miehen on määrä saapua oikeuden eteen tänään perjantaina.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.