Toistaiseksi laajin Suomessa nähty taiteilija Vincent van Goghin taidetta esittelevä näyttely avautuu lauantaina Helsingissä. Näyttelyssä on esillä 40 piirustusta taiteilijan uran alkuvaiheilta sekä kaksi öljyvärimaalausta. Didrichsenin taidemuseo aloitti työn näyttelyn saamiseksi Suomeen jo vuonna 2012.
Näyttelyn työt kertovat havainnollisesti taiteilijan uran alkutaipaleesta.
– Van Gogh ei ollut seppä syntyessään. Kun hän hakeutui taiteilijan uralle, hän erittäin tietoisesti opiskeli piirtämistä. Hän uudelleen ja uudelleen piirsi mallikirjoista sekä haki eläviä malleja. Tässä näyttelyssä nähdään, miten hän kehitti taiteilijan uraansa.
– Se on minuun tehnyt suuren, suuren vaikutuksen tämä intensiteetti ja intohimo, millä Vincent van Gogh on taiteilijuuttaan edistänyt ja kuinka hän on sitä muotoa näissä teoksissa hakenut, kuvailee taidehistorioitsija Minna Tuominen.


