Laajan kokaiinijutun käsittely alkaa tänään – syytettyjen joukossa suomalainen NHL-tähti

MTV:n Rikospaikka: Poliisi epäilee suomalaisen NHL-pelaajan sekaantuneen kokaiinivyyhtiin 0:30

Pirkanmaan käräjäoikeus aloittaa tänään laajan kokaiinijutun käsittelyn.

Poliisi on aiemmin kertonut, että maahan epäillään tuodun lähes kaksi kiloa kokaiinia. Ainetta on poliisin mukaan levitetty käyttäjille Tampereen seudulla. Rikoksella saatu hyöty on poliisin mukaan ollut noin 400 000–450 000 euroa.

Syytettyjä on yli 20. Yksi heistä on suomalainen NHL-pelaaja Jori Lehterä. Syytteiden sisältö tulee julkiseksi vasta, kun ne on luettu oikeudessa.

Käräjäoikeus on varannut jutun suulliseen käsittelyyn useita päiviä. Viimeinen niistä on 9. tammikuuta. Jutun laajuudesta kertoo sekin, että sitä käsitellään kolmen tuomarin kokoonpanolla. Syyttäjiä on kaksi.

Jori Lehterän lakimies on sanonut yhdysvaltalaismedian haastattelussa, että Lehterän osalta kyse on vain vähäisistä asioista. MTV on kertonut, että Lehterää olisi kuulusteltu epäiltynä perusmuotoisesta huumausainerikoksesta. Tämä rikosnimike voi täyttyä esimerkiksi pienen määrän hallussapidolla. Poliisikuulustelussa Lehterä on kiistänyt syyllistyneensä rikokseen.

Lehterä on pitkän uran ulkomaiden ammattilaiskaukaloissa tehnyt hyökkääjä. Hänellä on myös arvokisamitaleita maajoukkueesta. Philadelphia Flyersia edustava Lehterä pelasi viimeksi 15. joulukuuta Philadelphian ja Vancouverin välisessä ottelussa. Hän on tällä kaudella pelannut 24 NHL-ottelua ja tehnyt yhden maalin.

Lue myös:

    Uusimmat