Rikospaikka tänään: NHL-kiekkoilija Jori Lehterän huume-epäily etenee syyteharkintaan

Philadelphia Flyersin NHL-kiekkoilijan Jori Lehterän epäilty huumausainerikos etenee syyteharkintaan, kertoo illan Rikospaikka-ohjelma.

Lehterän huume-epäily liittyy Sisä-Suomen poliisin tutkimaan kokaiinivyyhtiin, jossa epäiltynä on yhteensä 25 henkilöä. Ohjelman tietojen mukaan asia siirtyy kaikkien epäiltyjen osalta syyteharkintaan parin seuraavan viikon aikana.

Syyttäjä päättää, nostaako hän syytteet Lehterää ja muita epäiltyjä vastaan. Syytteiden nostamisen määräpäivä on joulukuun alussa.

Rikospaikka kertoi laajasta huumetutkinnasta syyskuussa. Jutussa on kyse noin kahdesta kilosta kokaiinia.

Ainetta epäillään levitetyn Tampereen seudulle ja muualle Pirkanmaalle tammikuusta 2017 alkaen. Huumekauppaa on käyty muun muassa ravintoloissa. Poliisin mukaan kokaiinia on myyty 120-170 euron grammahintaan.

Tutkinnan aikana on ollut vangittuna kaikkiaan 17 epäiltyä. Heistä kaksi eli epäillyt päätekijät ovat edelleen vangittuina törkeistä huumausainerikoksista.

MTV:n tietojen mukaan poliisi teki juttuun liittyen kiinniottoja muun muassa Jori Lehterän Näsijärven rannalla sijaitsevalla mökkikiinteistöllä elokuussa. Kiinteistön alueelta otettiin kiinni kaksi henkilöä. Lehterä ei ollut kiinniotettujen joukossa.

Lehterää kuitenkin epäillään kokaiinin osalta huumausainerikoksesta. Hän on poliisikuulusteluissa kiistänyt rikosepäilyn.

Poliisi on takavarikoinut tutkinnan yhteydessä omaisuutta, kuten kultaa ja koruja, yhteensä noin 650 000 euron arvosta.

Sisä-Suomen poliisi on Tampereella tutkinut kokaiinijuttuja kolmessa eri kokonaisuudessa. Lehterän epäily kuuluu niin sanottuun kakkososaan.   

Rikospaikka keskiviikkoisin MTV3-kanavalla 22.35

Lue myös:

    Uusimmat