Kysely: Lähes puolet pk-yrityksistä jakaisi perhevapaat tasaisemmin miesten ja naisten välillä

Lähes puolet Suomen pk-yrityksistä katsoo, että perhevapaiden pitäisi jakautua Suomessa nykyistä tasaisemmin äitien ja isien välillä. Asia käy ilmi Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n teettämästä tutkimuksesta, johon haastateltiin hieman alle 500 pk-yrityksen johtajaa.

Yli 70 prosenttia pienten ja keskisuurten yritysten johtajista on huolissaan syntyvyyden laskusta. Yli puolet vastaajista uskoo, että epävarmuus työn ja perheen yhteensovittamisesta vaikuttaa perheiden suunnitelmiin hankkia lapsia.

– Nyt saadut tulokset kertovat selkeästi sen, että myös pk-yrityksissä ymmärretään hyvin syntyvyyden rajun vähenemisen merkitys Suomen koko hyvinvointiyhteiskunnalle. Yhtenä syynä syntyvyyden laskuun ovat tulleet esiin työn ja perheen yhteensovittamisen haasteet, sanoo asiantuntija Katja Leppänen EK:sta.

Viime vuoden lopulla julkaistu Tilastokeskuksen väestöennuste maalaa synkkää kuvaa Suomen väestönkasvusta. Ennusteen mukaan nettomaahanmuutto ylläpitäisi väkiluvun kasvua vuoteen 2035 saakka, jolloin Suomen väkiluku olisi 5,62 miljoonaa henkilöä. Tämän jälkeen väkiluku kääntyisi laskuun, ja 2050-luvulla Suomessa asuisi ennusteen mukaan jo nykyistä vähemmän ihmisiä.

Jos syntyvyys pysyy nykyisellä tasolla, alle 15-vuotiaita olisi 760 000 vuonna 2030. Vielä 1970-luvulla maassa oli miljoona alle 15-vuotiasta.

Työajat joustavat tarvittaessa valtaosassa yrityksiä

Hieman alle 90 prosenttia pk-yrityksistä kertoi kyselyssä, että niissä on helpotettu työn ja perheen yhteensovittamista mahdollistamalla joustavat työajat. Noin 60 prosentissa yrityksistä on kerrottu mahdollisuudesta tehdä osa-aikatöitä ja 44 prosentissa mahdollisuudesta etätöihin.

Pohjoismaisessa vertailussa suomalaiset isät ovat häntäpäässä vanhempainvapaiden käytössä. Isät pitävät noin kaksi prosenttia niistä vanhempainvapaista, jotka voidaan vapaasti jakaa vanhempien kesken. Yrityksistä 38 prosentissa on kannustettu myös miehiä pitämään perhevapaita.

Lähes joka kolmas vastaaja katsoo, että työn ja perheen yhteensovittamista edistäviä toimia voisi vielä tehostaa.

Tutkimus tehtiin tämän vuoden tammi-helmikuussa. Taloustutkimus haastatteli puhelimitse vajaa 500 satunnaisesti valittua EK:n pk-jäsenyritystä. Virhemarginaali on noin neljä prosenttiyksikköä suuntaansa.

EK kampanjoi asennemuutosta

EK aloittaa nyt kampanjan nimeltä työplusperhe, jonka tavoitteena on helpottaa lapsiperheiden arjen ja työelämän yhdistämistä.

– Katsomme, että myös elinkeinoelämän pitää pyrkiä vaikuttamaan asiaan. Tämä on ennen muuta asennekampanja. Pyrimme herättelemään yrityksiä ja kaikkia muita työnantajia siihen, että työpaikoille tarvitaan perhemyönteistä puhetta sekä perhemyönteisiä asenteita ja tekoja, EK:n Leppänen kertoo.

Lähtemällä mukaan kampanjaan yritys sitoutuu edistämään työelämän perhemyönteisyyttä työpaikan omista lähtökohdista käsin.

Tulevalta hallitukselta EK toivoo asiassa Leppäsen mukaan varsinkin perhevapaauudistusta. 

Lue myös:

    Uusimmat