Mainos

Kysely: Kauneus menee perheen edelle

Brittinaiset peruvat mielellään perhelomat ja kodin remontit, jotta pääsisivät kohottamaan kasvojaan, nenäänsä tai rintojaan.

Tänään julkaistun brittiläisen NOP-terveyskyselyn mukaan hyvään ulkonäköön ja nuorekkuuteen pyrkiminen voi olla niin voimakasta, että rahat niihin etsitään vaikka kiven kolosta.

- Mm. kodin talousrahat, kodin remonttisuunnitelmat ja jopa perhelomat uhrataan, jotta päästäisiin kauneusleikkauksiin, sanoo tohtori Glenn Wilson Lontoon yliopiston psykiatrian instituutista.

Sadalle brittinaiselle tehty kysely paljastaa, että 20 prosenttia kauneusleikkauspotilaista piti rasvaimua tärkeämpänä kuin kodin hankintoja. 33 prosenttia puolestaan päätti, että uusi nenä on hyödyllisempi kuin perheen yhteinen loma ja 31 prosenttia otti puolestaan pankkilainan maksaakseen rintoihinsa silikonit. Onnekkaimmille perhe ja ystävät saattoivat kustantaa kauneusleikkauksen esimerkiksi merrkipäivälahjaksi.

Halu muuttaa ulkonäköä oli motiivina kauneusleikkauksiin kolmannekselle naisista ja monet olivatkin tyytyväisiä lopputulokseen. Neljännes naisisista oli harkinnut ainakin kaksi vuotta, ennen kuin päättivät mennä kirurgin pöydälle.

(MTV3-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.