Kymmeniätuhansia ukrainalaispakolaisia voidaan palkata sesonkitöihin: "Suoraan työmarkkinoille – ei byrokratiaa"
Miljoonat ukrainalaiset ovat joutuneet pakenemaan maastaan sen jälkeen, kun Venäjä aloitti hyökkäyssodan helmikuun 24. päivänä.
YK:n arvion mukaan Ukrainasta sotaa on paennut viisi miljoonaa ihmistä. Takaisin kotimaahansa heistä on palannut yli miljoona.
On arvioitu, että Suomeen pakolaisia voi saapua kuluvan vuoden aikana 80 000. Yli 14 000 sotaa paennutta ukrainalaista on jo saanut tilapäistä suojelua. Tämä tarkoittaa, että heillä on vuodeksi oikeus työntekoon.
Mutta millaiset ovat ukrainalaisten aidot mahdollisuudet työllistyä Suomessa?
– Siinä mielessä hyvä, että pääsevät suoraan työmarkkinoille. Ei ole byrokratiaa. Meillä on myös paljon yrityksiä, jotka kärsivät työvoimapulasta, teollisuusliiton erikoistutkija Rolle Alho sanoo MTV:n Uutisaamussa.
– Toisaalta he eivät tiedä, miten pitkään sota jatkuu. On myös kielikysymys. Toivottavasti työnantajilla on jonkin verran joustoa. On myös paljon työpaikkoja, joissa pärjää ilman suomen tai ruotsin taitoa, Alho jatkaa.
"Riippuu osin satokaudesta"
Esimerkiksi maatalouteen voidaan sesonkitöihin palkata kymmeniätuhansia tekijöitä, arvioi Åbo Akademin yliopistolehtori Mika Helander.
– Riippuu osin myös satokaudesta ja miltä kesä näyttää tarhamarjojen poiminnassa, Helander toteaa.
Ukrainalaispakolaisten työllistymistä Suomessa edesauttaa myös se tosiasia, etteivät ukrainalaiset työntekijät ole täällä mikään uusi näky. Näin ollen myös suhteita ja verkostoja on jo ehtinyt rakentua.
– Meillä on pieni ukrainalaisvähemmistö. Viime vuoden lopulla yli 7 000 ukrainalaista asui pysyvästi Suomessa. Nyt tulevilla pakolaisilla on Suomessa ystäviä ja sukulaisia, jotka pystyvät auttamaan työllistymisessä. Me kaikki tiedämme, että verkostot ovat tärkeitä, kun etsitään töitä, Aho muistuttaa.
Uusimmat
-
15:23
Olkiluoto 3:n vuosihuolto venyy yhä – tässä uusin syy
-
15:21
Suihkemies voitti uuvuttavan oikeustaistelun urheilujättiä vastaan: "Daavid vastaan Goljat"
-
15:20
Tältä näyttää Sara Siepin mökki – osti paikan näkemättä
-
15:10
Ulkomaiset luonnonmarjanpoimijat jatkossa Suomeen työsuhteisina kausityöläisinä
-
15:01
Leijonien ykkösketjusta jo neljäs painos – näin Mikael Granlund arvioi uutta laituriaan
-
14:53
Santahaminan poliisioperaatiosta lisätietoa – ammattisotilas loukkaantui luodista
-
14:51
Kiivat taistelut jatkuvat rajan pinnassa Ukrainassa – Harkovan kaupunkia ei olla evakuoimassa
-
14:35
Pikkusiskoja hoitaneen 12-vuotiaan pelot osuivat oikeaan, kun äiti ei tullut kotiin – poliisille riipaiseva vetoomus
-
14:34
Jukka Jalonen latasi luun kurkkuun MM-areenan uumenissa – "Silloin asiat olisivat aika huonosti"
-
14:33
Presidenttipari valtiovierailulle Viroon
-
14:24
Orpo: Käännytyslaista esitys ensi viikolla
-
14:18
Poliisin aseenkäytöstä Espoossa uutta tietoa – epäilty tähtäsi poliisia päähän
-
14:16
Huippukuntoinen Lotta Harala järkyttyi illan kisapaikalla: "On paikkailtu vähän"
-
14:03
Käärijältä uusi aluevaltaus – debytoi ääninäyttelijänä
-
13:57
Putinin uusi puolustusministeri on "häikäilemätön ja paljon kovapäisempi" kuin Shoigu – nimesi nyt kaksi päätavoitettaan
-
13:50
Tämä merkintä on väärä ajo-opetukseen – poliisi säästi kuitenkin sakoilta
-
13:49
Oululaislääkäriä vastaan nostettu syyte – epäillään törkeästä huumausainerikoksesta
-
13:40
Räntävaroitus! Hellerajat paukkuvat, mutta ensi viikolla tilanne muuttuu
-
13:35
EU ja Nato kehottavat Georgiaa perääntymään "venäläislain" hyväksymisestä
-
13:32
Rantabaari-näyttelijä Jessica Öystilää syytetään pahoinpitelystä
-
Lataa lisää