Suomeen tulossa 40 000 sotaa pakenevaa ukrainalaista ensi vuonna – osa siirtymässä keväällä kuntien palvelujen piiriin

Moni ukrainalainen siirtyy keväällä kuntien palvelujen piiriin 2:01
Moni ukrainalainen siirtyy keväällä kuntien palvelujen piiriin.

Tilapäistä suojelua hakevia ukrainalaisia on tullut Suomeen keskikokoisen kaupungin verran, noin 44 000. Sisäministeriö ja Maahanmuuttovirasto arvioivat, että ensi vuonna määrä tulee olemaan noin 40 000.

Ensi keväänä moni ukrainalainen siirtyy vastaanottokeskuksista kuntien palvelujen piiriin, kun he ovat oleskelleet Suomessa vuoden ajan. Se tarkoittaa lisäkysyntää palveluille sekä asuntomarkkinoille.

– Varsinkin opetuspalveluissa ja varhaiskasvatuksessa tarvitaan lisää tiloja. Tarvitaan lisää resursseja. Tavoitteenamme on saada saman pöydän ääreen kunnat, hyvinvointialueet ja Maahanmuuttovirasto. Yhteistyöllä saadaan paras mahdollinen tulos ensi talvea varten, sanoo Kuntaliiton erityisasiantuntija Ari Korhonen.

Vastaanottokeskusten kapasiteettia valmistaudutaan nostamaan

Maahanmuuttoviraston ylijohtaja Ilkka Haahtela sanoo, että vastaanottokeskusten kapasiteettia ollaan valmiita nostamaan edelleen. Näin tulee todennäköisesti tapahtumaan talven ja kevään aikana. Haahtela arvioi, että palvelujen järjestämisessä voi tulla isoja eroja kuntien välillä.

– Toisen kunnan alueella voi olla hyvinkin helppoa toteuttaa palvelulisäykset. Se on hyvin yksilöllistä: meillä on kuitenkin satoja kuntia ja nähtäväksi jää, millainen kuorma siitä kenellekin sitten on. Toisaalta se samalla tuo asukkaita ja elinvoimaa kunnille, sanoo Haahtela.

Suurin osa Ukrainasta Suomeen tulleista on työikäisiä, pääosin naisia. Migrin ylijohtaja Haahtelan mukaan parhaiten työhön kiinni ovat päässeet ensimmäisessä aallossa keväällä Suomeen tulleet ukrainaiset, joista monella oli kontakteja esimerkiksi kausityön kautta. Kielitaitovaatimukset jarruttavat kuitenkin usein työelämään siirtymistä.

Maan sisäisiä pakolaisia 6,5 miljoonaa

Johtaja Ilkka Oksala EK:sta sanoo, että Suomessa on ollut hyviä kokemuksia ukrainalaisista työntekijöistä monen vuoden ajalta.

– Työtä on kyllä heille tarjolla. On selvää, että kaikkien kielitaito ei ole heti paras mahdollinen, se tässä rajoittaa. Mutta hyvällä tahdolla tämä kyllä onnistuu. Haluan kuitenkin muistuttaa, että ensisijaisesti he tulevat tänne hakemaan suojaa. Se pitää jokaisen suomalaisen muistaa, Oksala toteaa.

Ukrainassa maan sisäisten pakolaisten määrä on noussut 6,5 miljoonaan ja EU-alueelle on paennut kaikkiaan neljä miljoonaa ihmistä. 

Lue myös:

    Uusimmat