Kylmyys ja pakkassää voivat tuntua epämukavalta, mutta talvella ulkoilusta voi todellisuudessa olla hyötyä terveydelle immuunipuolustuksesta suorituskykyyn ja uneen.
Kylmällä säällä ei tee mieli lähteä ulos, flunssa vaivaa ja tutkimusten mukaan kylmyys ajaa ihmisiä jopa juomaan. Talvi ja pakkassää eivät ole kuitenkaan pelkästään huono asia, muistuttaa Elite Daily -sivusto, ja listaa kylmyyden terveyshyödyt.
1. Kylmä sää voi parantaa immuunipuolustusta
Flunssakausi on monesti talvella pahimmillaan, ja pöpöt leviävät hyvin ihmisten keskuudessa. Infektiosairauksiin erikoistunut lääkäri Amesh Adalja kertoo Elite Dailylle, että yksi syy on se, että kylmä sää saa ihmiset viettämään enemmän aikaa sisällä kontaktissa toistensa kanssa.
Se taas voi johtaa pöpöjen leviämiseen, ja lisätä sairastumisen mahdollisuutta.
Sisään ei kannatakaan koko talveksi jäädä, sillä newyorkilaisen sairaalan avustava professori Robert Glatter muistuttaa, että keho voi todellisuudessa jopa hyötyä kylmälle säälle altistumisesta.
Hänen mukaansa immuunijärjestelmä saa kylmästä ilmasta lisäpotkua, sillä jotkin valkosolujen kannat itse asiassa lisääntyvät vastustaakseen bakteereja ja viruksia.
2. Kylmässä nukkuu paremmin
Uni on ihmiselle elintärkeää, ja sen saaminen taas onnistuu tutkitusti parhaiten viileässä. Tämä johtuu Glatterin mukaan siitä, että lämpimässä ihmiskehon täytyy käyttää energiaa kehon viilentämiseen, jotta nukahtaminen onnistuu.

