Pimeä talvi kerryttää vyötärölle helposti ylimääräisiä kiloja. Näiden vinkkien avulla voit astella kevääseen ilman turhaa painoastia.
Talvi on rankka vuodenaika; on kylmä ja sinusta saattaa tuntua, ettet ole nähnyt aurinkoa ikuisuuksiin. Jos huonosti käy, saatat lisäksi kärsiä voimia vievästä flunssakierteestä. Seuraavassa on lueteltu talvisia asioita, jotka voivat saada painosi nousemaan, mutta myös vinkkejä, joiden avulla voit taistella tätä ikävää ilmiötä vastaan.
Syy 1: Välttelet ulkoilmaa
Motivaatiosi ulkoilua kohtaan saattaa pudota samaa tahtia lämpötilan kanssa. Talvella kuntosalille, liikuntahallille tai lenkille lähteminen ei aina kiinnosta, vaan lämmin viltti ja kaakaomuki houkuttelevat enemmän. Vaikka saisitkin pidettyä liikuntamäärät samoissa lukemissa, arkiaktiivisuutesi saattaa kuitenkin vähentyä huomattavasti. Pienetkin matkat tulee taitettua bussilla tai autolla, eikä iltakävelykään houkuta. Tämä tarkoittaa automaattisesti myös sitä, että päivittäinen kalorinkulutuksesi pienenee.
Samalla kun tuijottelet televisiota, kätesi saattaa hakeutua yhä useammin naposteltavien pariin. Portugalilaisen tutkimuksen mukaan ihmiset, jotka katselevat televisiota yli 120 minuuttia päivässä, syövät huomattavasti enemmän rasvaa ja vähemmän hedelmiä ja vihanneksia kuin ruutua tuijottamattomat ihmiset.
Jos et halua lisätä vaa'an lukemia, pyri lisäämään päivittäistä aktiivisuuttasi edes hieman. Kävele, siivoa tai pyri löytämään talvinen harrastus, josta todella nautit. Muista, että yhdessä harrastaminen saa sinut paremmin liikkeelle kuin yksin puurtaminen.




