Kylässä olleen naisen epäillään sytyttäneen tulipalon talossa

Koillis-Savon poliisi epäilee vierailulla ollutta naista tulipalon sytyttämisestä talon keittiössä.

Pelastuslaitos sai juhannuspäivän iltana kello 21.00 jälkeen hälytyksen Juankosken Tikanniemeen. Palokunnan tullessa paikalle omakotitalo oli täynnä savua. Talossa ei ollut sisällä ihmisiä.

Tuli ei ollut levinnyt rakenteisiin, mutta hellalla kytivät levyjen päälle kasatut tavarat.

Tapahtumapaikalta otettiin kiinni 35-vuotias kuopiolainen nainen, jonka epäillään kytkeneen levyt tahallaan päälle. Nainen oli tullut iltapäivällä vierailulle talon väen tuttavan mukana. Mitään riitaisuuksia ei illan aikana ole kerrottu olleen.

Nainen ei ole osannut kertoa esitutkinnassa motiivia teolle. Hän oli tapahtumahetkellä vahvasti päihtynyt.

Talon muu väki ja muut vierailulla olleet olivat naapurissa, jonne palovaroittimen ääni oli kantautunut.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat