Kwan-yhtyeen valot sammuivat yli kymmenen vuotta sitten – julkisuuteen palannut Tidjân Ba väläyttää: "Never say never"

Toinen Kwan-bändin jäsenistä Tidjân Ba palasi takaisin musiikin pariin. Hän kertoo nyt huippuvuosistaan ja paluustaan MTV Uutisten haastattelussa. 

Milleniaalit muistavat varmasti Kwanin, seitsemänhenkisen yhtyeen, jonka keulahahmoina loistivat Mariko Pajalahti ja Tidjân Ba.

Bändi nousi 2000-luvun alussa rytinällä julkisuuteen ja keikkaili niin Suomessa kuin ulkomailla, Kreikassa heillä oli myös oma fanikuntansa.

Vuonna 2008 bändi kuitenkin ilmoitti jäävänsä määrittelemättömälle tauolle, se tauko jatkuu edelleen. 

– Tuntui, että on tultu tiemme päähän, eikä ollut enää oikein inspiraatiota. Miksi tehdä väkisin, jotta pysyisi siinä skenessä. Oli ehkä tauon paikka, sillä olimme niin nuoria ja se oli niin kokonaisvaltaista, Tidjân Ba toteaa MTV Uutisille. 

Bändin lopettamisen jälkeen miehellä alkoi myös tietynlainen identiteettikriisi. Katso videolta, kun Tidjân Ban puhuu siitä ajasta sekä Kreikassa keikkailusta, missä yhtye sai ykkösluokan kohtelua!

Ba hivuttautui pois julkisuudesta vähin äänin taukopäätöksen jälkeen. 

– Minulle se itse julkisuus ei ole koskaan ollut niin tärkeä. Jotkut pitää siitä, not me. Tosin Suomessa pystyy pitämään itse langat käsissä. Kyllähän nytkin promoan tässä biisiäni, mutta haluan pitää yksityisasiani itselläni.

Paluu juurille

Esiintymistä ja musiikkia Ba on sen sijaan rakastanut aina. Sen tekemistä hän jatkoi, vaikka bändin valot sammuivat. 

– Palasin takaisin juurilleni. Tutustuimme Marikon kanssa aikoinaan musikaalissa ja sinne palasin myös takaisin. Olen tehnyt teatteria bändin jälkeiset vuodet sekä musikaaleja. Sen lisäksi olen tehnyt myös nuorisotyötä.  

Hurjimpina vuosina bändillä saattoi olla 150 keikkaa vuodessa ja keikkabussi kiersi pitkin maita ja mantuja. Ba muistelee aikaa pelkästään hyvällä.

– Olihan se nyt superhauskaa aika, kierrellä hyvien ystävien kanssa. Se oli unelmaduuni sellaiselle parikymppiselle jäbälle.

Voisi ajatella, että 20-vuotiaan alkutaipaleella keikkaelämä oli kostean huuruista. Vaatiko rankka työ rankat huvit?

– No ei me mitään gangstereita oltu, muttei kuoropoikiakaan. Pidettiin sitten hauskaa, kun duunit oli tehty. Meillä oli aika fyysinen show, niin ei ne huvit voineet olla niin rankkoja.

Takaisin musiikin pariin

Bändi kokoontui pari vuotta sitten yhteen Ylen We want more -ohjelman merkeissä, jossa lopettaneet bändit tekivät paluun. Ba myöntää, että ohjelman kulisseissa bändin jäsenet keskustelivat siitä, voisiko Kwanilla olla vielä tulevaisuutta. 

– Mun mielestä voisimme tehdä paluun ilomielin, mutta en tiedä, onko se tällä hetkellä ajankohtaista, sillä meillä kaikilla on niin eri aikataulut ja tuntuu, että paluu ei ole ehkä nyt tämän ajan juttu, hän pohtii.

– But never say never, mies toteaa.

Paluu ei ole myöskään siinä mielessä ajankohtainen, sillä Ba julkaisi vuoden alussa uutta musiikkia ja vieläpä suomeksi. Mies ei halua olla kuitenkaan sidottuna liikaa tiettyyn genreen tai kieleen. 

– Haluan tehdä sitä, mikä kuulostaa ja tuntuu hyvältä.

Hän julkaisi YouTubessa kappaleen Kun en voi sua unohtaa, joka on tehty yhteistyössä Ilkka Maskosen kanssa.

– Aluksi biisi tehtiin vähän niin kuin omaksi iloksi, mutta sitten se räjähti. YouTubessa se on kerännyt jo yli 140 000 katselukertaa. 

Katso Tidjân Ban haastattelu yltä videolta!

Lue myös:

    Uusimmat