Presidenttiparin Lennu-koira hurmaa kaikki – tiesitkö tätä tasavallan ykkösterrieristä?

Presidenttiparin riehakas ja riemukas bostoninterrieri Lennu on ilahduttanut suomalaisia jo vuodesta 2011.

Lennu-koira saapui tasavallan presidentin Sauli Niinistön ja rouva Jenni Haukion elämään vuonna 2011. 

Karvanassu on ollut mukana monissa edustustilaisuuksissa pienestä pitäen ja voittanut presidenttiparin lisäksi myös suomalaisten sydämet puolelleen.

Lennu-faktat:

Lennun virallinen nimi on Ajyr’s Boreas.

Ykköskoiran syntymäpäivä on 7. maaliskuuta.

Lennulla on kolme siskoa ja yksi veli.

Muutama vuosi sitten koko kansan bostoninterrieri nousi otsikoihin, kun presidenttipari vastaanotti perinteiset joulutervehdykset. Eläinsuojelu- ja luonnonsuojelujärjestöjen luovuttama luomukori sai Lennun innostumaan ja kerjäämään piparia.

Myös vuonna 2013 kasvisravinnosta viehtynyt Lennu varasti show'n joulutervehdysten saapuessa Mäntyniemeen. Tällöin hurmurihauva ei saanut silmiään irti vegaanisesta seitankinkusta.

Koirien ystävillä on tuskin mitään sitä vastaan, jos karvaturri varastaa huomion eri tilaisuuksissa myös jatkossa vilpittömällä riemullaan.

Sen lisäksi, että joulu on Lennulle mieluisaa aikaa, koirakaveri tykkää myös musiikista.

Vuonna 2013 Lennu oli into piukeana kuuntelemassa Ylioppilaskunnan Laulajien tervehdystä. Sulosointuja kuunnellessaan hauveli myös paljasti omat jääkiekkovärinsä. Porista kotoisin olevan emäntänsä tapaan myös Lennu on Porin Ässien kiivas kannattaja, mikä kävi ilmi hänen hihnassaan olevista Ässät-logoista.

Mutta kaikkialle ei pääse mukaan, vaikka olisi valtakunnan ykkösterrieri. Pori Jazzeilla heinäkuussa 2015 Lennu ei päässyt nauttimaan festivaalitunnelmasta, vaan joutui jäämään aitojen ulkopuolelle. Myöskään Linnan juhliin turriaisella ei tiettävästi ole asiaa.

Ihmisten lisäksi Lennu pitää myös muista eläinkunnan edustajista. Naantalin Kultarantaan kesäisin saapuvat lampaat kiinnostavat Lennua erityisesti.

Vuonna 2013 Lennun sinnikäs ihastus palkittiin ja se pääsi tekemään tuttavuutta Kultarannan lampaiden kanssa, kerrottiin Maaseudun tulevaisuudessa. Neljä karitsaa ja yksi uuhi olivat myötämielisiä kiinnostuneen koiran nuuhkutteluiden suhteen, vaikka isäntäväkeä eläinten kohtaaminen jännittikin.

Lennun kuulumisia voi seurata myös sosiaalisessa mediassa, sillä tasavallan presidentin kanslian Twitter-tilillä julkaistaan muiden ilmoitusten lomassa myös Lennun edesottamuksia.

Jos twiitti ei näy, katso se täältä.

Jos twiitti ei näy, katso se täältä.

Jos twiitti ei näy, katso se täältä.


Lennu-koiran tarina julkaistiin MTV.fissä ensimmäisen kerran vuonna 2015

Lue myös:

    Uusimmat