Kuvat oikeussalista – järkyttävän vangitsemisjutun käsittely alkoi Turussa

Poikkeuksellisen ihmiskauppajutun käsittely alkoi tiistaina Turun hovioikeudessa.

Käräjätuomion mukaan isä ja tytär pitivät naista vuosia vankina ja alistivat hänet valtaansa. Syyttäjä kertoo vaativansa heille hovissa ankarampia rangaistuksia kuin käräjillä tuomittiin. Myös isä ja tytär valittivat tuomiostaan.

Käräjätuomion mukaan uhri oli tavannut tyttären ensin netissä. Myöhemmässä tapaamisessa tytär oli esitellyt mukana tulleen isänsä serkkunaan. Isä ja tytär houkuttelivat naisen matkaansa.

Naiselta vietiin tuomion mukaan vapaus yli neljäksi vuodeksi. Käräjäoikeuden mukaan isä "otti uhrin naisekseen" vastoin tämän tahtoa ja teki hänelle neljä lasta, jotka syntyivät vuoden välein. Nuorin lapsista syntyi naisen päästyä vapaaksi.

Isä tuomittiin käräjillä muun muassa törkeästä ihmiskaupasta ja lapsikaappauksesta 3 vuodeksi ja 10 kuukaudeksi vankeuteen. Tytär sai 2 vuotta ja 8 kuukautta muun muassa osittain nuorena henkilönä tehdystä törkeästä ihmiskaupasta ja nuorena henkilönä tehdystä petoksesta.

Oikeuskäsittely käydään hovioikeudessa suljetuin ovin.

Lapset tyttären nimiin 

Käräjäoikeuden mukaan kaksikko sai uhkailemalla ja väkivallalla uhrinsa lamautumaan ja uskomaan, ettei hänellä ollut mahdollisuutta lähteä pois. 

Naisen synnyttämät lapset oli merkitty miehen tyttären nimiin. Myös neuvolassa isä tai tytär oli oikeuden mukaan vahtimassa uhriaan.

Tuomion mukaan isä ja tytär onnistuivat houkuttelemaan uhrin mukaansa käyttämällä hyväkseen muun muassa tämän hyväuskoisuutta. Lääkärinlausunnon mukaan uhri on ikäistään kehittymättömämpi ja helposti johdateltavissa.

Julkisuudessa esitettiin tapauksen jälkeen arvioita, että tuomittujen romanitausta olisi vaikuttanut tuomion pituuteen. Tapausta ratkaissut käräjätuomari Petteri Palomäki kiisti tämän.

Palomäen mukaan täysin vastaavia tapauksia ei ole Suomessa ollut. Rangaistusta mitattaessa oli tiedossa korkeimman oikeuden (KKO) viimevuotinen tuomio törkeästä ihmiskaupasta. KKO katsoi oikeudenmukaiseksi rangaistukseksi 2,5 vuotta jutussa, jossa suomalaisnainen pakotti naisen seksityöhön yli puoleksi vuodeksi.

– Jos jostain rikoksesta on muodostunut rangaistuskäytäntö, niin siihen pyritään, jotta rangaistukset olisivat kaikille samoja samanlaisista teoista, Palomäki perusteli.

Hovioikeuskäsittely: Nuori nainen vuosia isän ja tyttären vankina 1:58

Lue myös:

    Uusimmat