Mainos

Kuusivuotias poika ei saanut yhtään synttärikutsua – isä lähetti ”ystävilleen” vahvan viestin

Oman lapsen sydämen särkyminen on asia, joka koskettaa taatusti jokaista vanhempaa. Eräs isä päätti puuttua tilanteeseen, johon hän ei toivoisi yhdenkään lapsen joutuvan. 

Äiti Christine Stephenson jakoi Twitterissä voimakassanaisen viestin, jonka hänen aviomiehensä oli lähettänyt ystävilleen puolustaakseen kuusivuotiasta poikaansa Reillya. Autistisen pojan perhe on joutunut kokemaan viime vuosina paljon, mutta erään viikonlopun tapahtumat saivat niin sanotusti kamelin selän katkeamaan.

Kun isä joutui seuraamaan vierestä, kuinka hänen niin kutsutut ystäväperheensä pitivät lastenjuhlia ilman, että heitä oli kutsuttu, se oli isälle yksinkertaisesti liikaa.

– Pojallani Reillylla on autismi, ei lepra. Hän on kuusi vuotta vanha, ja minun niin kutsutuilla ystävilläni on lapsia, joilla on myös lastenjuhlia. Eikä yhtään kutsua, ei yhtä ainutta. Ajattele tätä ja mene itseesi; onko sinulla aavistustakaan siitä, kuinka paljon se voi satuttaa? isän viestissä todettiin.

Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä

Vaikka isä ilmaiseekin turhautumisensa läheisiinsä selvästi, hän kuitenkin toteaa, etteivät he kaipaa tulevaisuudessa kutsuja, jotka on kirjoitettu säälistä.

Äiti pelkää ihmisten käytöksellä olevan vaikutusta pojan mieleen

Reilly ja hänen vanhempansa eivät selvästikään ole ainoita, jotka kamppailevat samanlaisten ongelmien kanssa. Äidin jakama twiitti on kerännyt runsaasti kommentteja, joissa erityislasten perheet kertovat omia kokemuksiaan siitä, millaista on katsoa vierestä oman lapsensa syrjimistä.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

– Tällaiset asiat ovat lapsille monesti tärkeämpiä kuin aikuiset ymmärtävät, eräässä kommentissa todetaan.

Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen, eikä todennäköisesti viimeinenkään, kun Stephensonin perhe joutuu samankaltaisen tilanteen eteen. Pojan äiti on kirjoittanut useampaankin kertaan The Life of Reilly -blogissaan siitä, kuinka valitettavan monet ihmiset kokevat autistisen lapsen läsnäolon ongelmaksi.

– Älä oleta, että emme halua mennä jonnekin, koska se on vaikeaa. Reilly ei ehkä puhu, mutta hän kuuntelee ja ymmärtää. Hänen kasvaessaan joudun pelkäämään koko ajan sitä, kuinka tämä saattaa vaikuttaa hänen mielenterveyteensä, äiti toteaa.

Lähde: Popsugar

***

7:29

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.