Kuulentoprojektin ainoalta naiselta kysyttiin, onko hän tullut kahvinkeittäjäksi – nuori insinööri tyrmäsi ummehtuneet asenteet sivalluksella: "Rakettien polttoaine virtaa suonissani"

JoAnn Morgan oli Apollo 11 -valvomon ainoa nainen 5:07
Katso videolta JoAnn Morganin haastattelu ja historialliset kuvat. Videolta näet myös, kuinka massiivinen Apollo 11 lähti matkaan.

Avaruusrakettien tekniikka ja laukaisuprosessi olivat 60-luvulla miesten valtaama ala. Nasa päätyi kuitenkin palkkaamaan uuteen avaruuskeskukseen insinööri JoAnn Morganin, joka oli tuohon aikaan alansa ainoa naistyöntekijä. MTV Uutiset kertoo hänen tarinansa.

Tasa-arvoaktivisteilla olisi ollut hyppysellinen tekemistä, kun Nasan avaruuskeskuksen ainoalta naistyöntekijältä kysyttiin, oliko hän tullut sinne keittämään kahvia kollegoilleen.

Insinööri JoAnn Morgan sai taistella tiensä huipulle yhteiskunnassa, joka oli hyvin erilainen, kuin nykyään. Kaikkein vähiten kukaan olisi tuohon aikaan odottanut kohtaavansa naisinsinööriä Nasan avaruuskeskuksen käytävillä.

"Raketin polttoaine virtaa suonissani"

Morgan oli pienestä pitäen rakastanut tiedettä ja matematiikkaa, mutta myös musiikkia. Pienen tytön haaveissa oli siintänyt pianonsoiton opettajan ammatti, mutta ura urkeni lopulta Nasan avaruuskeskuksen insinööriksi.

Morganilla kiinnostus avaruutta kohtaan heräsi jo teini-ikäisenä. Perhe asui alueella, jonka oivallinen sijainti tarjosi mahdollisuuden katsoa avaruuteen laukaistuja raketteja.

Kun kodin läheltä lopulta laukaistiin satelliitti, Morgan teki päätöksensä tähdätä avaruustekniikan insinöörin uraan, joka koitui menestyksekkääksi valinnaksi. Morgan saavutti uransa aikana paljon tunnustuksia, palkintoja ja ylennyksiä.

Hän totesi kirjaimellisesti, että ammatti oli hänellä verissä.

– Raketin polttoaine virtaa suonissani, nuori insinööri tokaisi.

"Insinööri ei ole kahvinkeittäjä"

Morgan oli 17-vuotias, kun hänen työharjoittelunsa alkoi Yhdysvaltain armeijan Cape Canaveralin tukikohdassa. Tämä toimipiste muutettiin pian avaruustutkimuskeskukseksi, joka nimettiin sittemmin Nasaksi, National Aeronautics and Space administration.

Tuohon aikaan ei avaruustutkimuksen valloittajina nähty naisia – kaikki Morganin esimiehet ja ohjaajat olivat miehiä.

Näin ollen Morgan kohtasi urallaan luonnollisesti ennakkoluuloja ja väheksyviä asenteita. Hänen piti todistella hämmentyneille kollegoilleen osaamistaan päivittäin.

Ennakkoluulot kärjistyivät huippuunsa, kun yksi osaston päälliköistä läimäytti Morgania selkään ja puuskahti, ettei naisten kuulu työskennellä avaruusasemalla.

Morgan ei kuitenkaan lannistunut saamastaan kohtelusta, vaan jatkoi työtään sitkeästi.
Häntä puolusti kovin sanoin myös lähiesimies, joka tokaisi kollegoilleen, että Morgania tuli kohdella ammatti-arvonsa mukaisesti, eikä "kahvinkeittäjänä".

Päätyi Apollo 11 -projektiin

Peräänantamaton asenne palkittiin lopulta, kun Morganin ammattinimike ylennettiin vanhemmaksi insinööriksi ja hänet laitettiin toimimaan Apollo 11:n laukaisun kontrollihuoneessa.

Ensimmäinen kuun kamaralla kävellyt ihminen, Neil Armstrong, matkasi avaruuteen Apollo 11:n kyydissä.

Morgan nimitettiin myös osastonsa päälliköksi 1970-luvulla, kun Nasan vanhoja jättimäisiä tietokoneita vaihdettiin nykyaikaisempiin pienempiin koneisiin, joita Morgan operoi urallaan ensimmäisenä naisena.

Nykyäänkin JoAnn toimii rohkaisevana esimerkkinä nais-insinööreille. Liki 80-vuotiasta Morgania pidetään yhtenä tasa-arvon esikuvista tekniikan alalla.


JoAnn Morgan muistetaan myös sukupuolisen tasa-arvon symbolina insinöörien keskuudessa.

Morgan eläköityi Nasalta vuonna 2003. Hän on ottanut tämän jälkeenkin aktiivisesti kantaa ja pyrkinyt edistämään sukupuolista tasa-arvoa.

– Toivottavasti emme enää koskaan näe senkaltaisia valokuvia, kuin nämä 60-luvulla räpsityt otokset, joissa olen ainoa nainen miesten keskellä avaruusohjauskeskuksessa, uraansa muisteleva Morgan sanoi.

 

Lue myös:

    Uusimmat