Kuolemansairas koira pääsi "viimeiselle lenkille" – sadat ihmiset koirineen tulivat hyvästelemään: "En olisi villeimmissä unelmissanikaan voinut uskoa..."

Miten koiran syöpä oireilee? 0:41
Miten koiran syöpä oireilee? Syövän tavallisin ensioire on patti. Jos koiralla on sisäelinkasvain, oireet riippuvat siitä, missä elimessä kasvain on.

Kun Marley-koiralla oli vain viikkoja elinaikaa, sen omistaja päätti järjestää koiralle "viimeisen kävelylenkin". Facebookin ansiosta sadat ihmiset saapuivat hyvästelemään 7-vuotiaan cockerspanielin.

Vakavasti sairaalla Marley-koiralla oli vain kuukausia elinaikaa. Sadat tutut ja tuntemattomat kuitenkin saapuivat hyvästelemään sen, kiitos huomaavaisen omistajan idean!

"En ole koskaan nähnyt ihmistä ja koiraa, joilla olisi samanlainen yhteys kuin meillä"

7-vuotiaalta cockerspanieli Marleylta löytyi tutkimuksissa aggressiivinen syöpä. Hoidoista huolimatta koiralle ei annettu paljoa elinaikaa, sillä syöpää ei voitu parantaa, kertoo 9news.

Omistaja Ashleigh Murrayn mukaan Marley on seisonut hänen rinnallaan läpi elämän vaikeiden aikojen: koira oli läsnä, kun Ashleigh menetti lapsensa ja isänsä, ja kun hänen pitkä parisuhteensa päättyi.

– Kerran joku sanoi, että Marley oli edellisessä elämässä minun omistajani, ja nyt minä olen sen omistaja. Minä oikeasti uskon tämän, en ole koskaan nähnyt ihmistä ja koiraa, joilla olisi samanlainen yhteys kuin meillä. Marley todella on sieluni koira, nainen kuvasi Facebookissa.

Omistaja halusi koiralle juhlat

Ashleigh päätti, että Marley ansaitsee upeat läksiäiset: hän perusti koiran "viimeistä kävelylenkkiä" varten tapahtuman Facebookiin.

– Tämä on yksi vaikeimmista asioista, joita minun on koskaan täytynyt hyväksyä, Ashleigh kirjoitti.

"Viimeisen lenkin" osanottajia. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

Nainen kertoi seuraajille, ettei Marleyn eteen enää voi tehdä mitään, paitsi tehdä sen olosta mukavan viimeisiin hetkiin asti.

– Järjestän koirakävelyn yhden Marleyn viimeisen kävelylenkin kunniaksi, ja meistä olisi ihanaa, jos tulisitte mukaan.

Paikalliset yrityksetkin tulivat mukaan

Moni halusi osoittaa tukeaan Marleylle ja Ashleighille. Yli 300 ihmistä ja vielä enemmän koiria saapui kunnioittamaan Marleyn elämää Irlannin Belfastissa.

Tapaaminen järjestettiin puistossa, jossa Marley vuosia sitten teki ensimmäisiä lenkkejään Ashleighin kanssa. Paikalliset yritykset tarjoilivat herkkuja koirille ja pizzaa ihmisille; mukana oli ilmapalloja ja iloista tunnelmaa.

Marley sai kulkea vapaana tervehtimässä ihmisiä ja koiria, jotka tervehtivät sitä.

Kiittelee osanottajia

Tapahtuman myötä Ashleigh keräsi myös useita satasia koira-aiheiseen hyväntekeväisyyteen. Hän oli saamastaan vastaanotosta äimistynyt.

Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

– En olisi villeimmissä koiranpentu-unelmissanikaan voinut uskoa, että näin paljon ihmisiä ilmaantuisi paikalle tavallisen tytön ja hänen pienen koiransa takia, Ashleigh kiitteli.

Marley saa jatkaa elämää niin kauan kuin voi hyvin. Ashleigh'n mukaan koira on nyt myös julkkis, sillä eräs tv-kanava halusi tehdä siitä jutun!

Lue myös:

    Uusimmat