Kesken vuoden maksetut veronpalautukset lisäsivät yksityistä kulutusta, joka auttoi BKT-kasvun kanssa.
Maailmantalouden suhdannekuoppa ei ole juuri tarttunut Suomeen, kertoo Kuntarahoituksen tuore suhdannekatsaus.
Positiiviset yllätykset saivat Kuntarahoituksen nostamaan kuluvan vuoden kasvuennustetta 1,1 prosentista 1,6 prosenttiin.
Kuluvan vuoden keskivaiheilla yksityinen kulutus oli erittäin vahvaa. Tänä vuonna osa veronpalautuksista maksettiin keskellä vuotta.
– Yksityinen kulutus pysyy BKT-kasvun keskeisimpänä ajurina myös jatkossa, vaikka työllisyyskasvun hidastuminen vaimentaakin kulutuskysynnän vetoa ennustejakson loppua kohden, Kuntarahoituksen pääekonomisti Timo Vesala toteaa.
Lue myös: Kunnallisvero nousee 53 kunnassa ensi vuoden alusta: Korotus koskee yli miljoonaa suomalaista – tarkista, löytyykö oma paikkakuntasi listalta
Odotusilmapiiri on silti Suomessakin heikentynyt, mikä näkyy erityisesti kuluttajien ja teollisuuden luottamuskyselyissä.
– Vaikka työllisyyskasvu on aivan viime aikoihin saakka jatkunut, työmarkkinoiden tulevaisuuden näkymä on muuttunut selvästi aiempaa epävarmemmaksi. Talven työmarkkinakierros on työllisyyden kehityksen kannalta erittäin merkityksellinen, Vesala sanoo.
Vuositasolla 250 miljoonan euron toimia
Kuntatalouden tila on heikentynyt kuluvana vuonna voimakkaasti yleiseen taloustilanteeseen verrattuna.
Manner-Suomen kuntien vuosikate laski tämän vuoden kolmen ensimmäisen neljänneksen aikana noin kahdella miljardilla eurolla edellisvuoden vastaavaan jaksoon verrattuna.
Kuntien tilinpäätökset vuoden 2019 osalta tulevat olemaan huonoimmat vuonna 1997 käyttöönotetun kuntien kirjanpidon historiassa, arvioi Kuntarahoituksen toimitusjohtaja tiedotteessa.