Kuntatyönantajien Markku Jalonen kolumnissaan: Kunta-alan neuvotteluissa ei ole kyse vain palkoista – tulos ratkaisee onko meillä varaa niihin palveluihin, joita arvostamme

Maaliskuun lopussa kuntatyönantajat ja pääsopijajärjestöt päättivät yhteisesti hakea valtakunnansovittelijalta vetoapua vapaaehtoisen sovittelun kautta. Kunta-alalla vaikeuskerrointa ovat lisänneet neuvoteltavien asioiden laaja kirjo ja työnantajan näkökulmasta järjestöjen kovat vaatimukset.

Neuvottelujen kohteena ovat olleet niin palkkaratkaisu teksteineen kuin kiky-tuntien kohtalo. Vaatimukset uusista sopimusaloista sekä koko neuvottelujärjestelmää säätelevän pääsopimuksen irtisanominen ovat tuoneet huomattavaa lisävaikeuskerrointa neuvotteluihin.

Intensiivisestä sovittelusta ei ratkaisua

Kuukauden intensiivinen ja lähes päivittäinen sovittelu ei johtanut kuitenkaan ratkaisuun. Tehyn ja Superin neuvottelujärjestö Sote ry hylkäsi valtakunnansovittelijan tekemän tasapainoisen ratkaisuesityksen. Kaksi muuta pääsopijajärjestöä eli JUKO ja JAU olisivat hyväksyneet sopimuksen. KT olisi voinut hyväksyä sovittelijan ratkaisuesityksen siinä tapauksessa, että kaikki kunta-alan pääsopijajärjestöt olisivat hyväksyneet sen.

Talouden syöksykierteestä huolimatta sovittelijan ratkaisuesityksessä palkankorotukset olivat vielä tällä neuvottelukierroksella syntyneen yleisen linjan mukaisia. Sopimuskauden pituus oli 23 kuukautta.

Lisäksi esityksessä oli erillinen virka- ja työehtosopimus koronaepidemiaan liittyvän kertapalkkion maksamisesta sairaanhoitopiirien, lähinnä teho-osastojen hoitohenkilöstölle ja lääkäreille.

Koronakriisi kurittaa kunta-alaa

Koronakriisin vuoksi Suomessa on noin puoli miljoonaa henkilöä lomautusten ja irtisanomisten piirissä. Kunta-alalla yt-neuvottelut ja lomautukset koskevat noin 40 000 palkansaajaa. Korona on heikentämässä valmiiksi vaikeuksissa olevaa kuntataloutta ja kuntien palkanmaksuvaraa tämän hetken arvioiden perusteella kahdella miljardilla eurolla.

Valtion, pääosin määräaikainen lisärahoitus kunnille ja sairaanhoitopiireille, kattaa vain noin puolet syntyneestä lisävajeesta. Julkiseen talouteen ja kuntatalouteen on jäämässä kaikissa olosuhteissa vuosien, ellei vuosikymmenten merkittävä lisävaje ja velkaantuminen kiihtyy. Hetemäen ryhmä arvioi akuutin koronakriisin jatkuvan vielä ainakin vuoden päivät.

Tätä taustaa vasten Sote ry:n julkisuudessa esillä ollut ajatus neuvottelujen siirtämisestä syksyyn ja ilmeisesti lakkomahdollisuuksien hakeminen sitä kautta tuntuu erikoiselta. Syksyllä kuntatalouden tilanne on vielä heikommassa jamassa ja mahdollisuudet edes yleisen linjan mukaisiin korotuksiin heikkenevät olennaisesti.

Palkankorotukset rahoitetaan velkarahalla

Kuntien rahat eivät riitä nykyistenkään menojen kattamiseen. Käytännössä palkankorotukset rahoitetaan pääosin velkarahalla, veronkorotuksilla, henkilöstösäästöillä ja palveluiden leikkauksilla. Tähän yhtälöön eivät millään tavalla mahdu vaatimukset ylimääräisistä palkankorotuksista koronatilanteeseen vedoten. Valtioltakaan ei ole odotettavissa lisärahaa. Koronalla ei pitäisi tehdä työmarkkinapolitiikkaa.

Työnantajat eivät yleisesti ottaen halua hajauttaa ja pirstoa sopimusjärjestelmää. Ratkaisuesitykseen sisältyi kuitenkin historiallinen sote-henkilöstön oma työ- ja virkaehtosopimus ilman ehdollista kytkentää maakuntauudistuksen toteutumiseen. Hoitajajärjestöt ovat tavoitelleet omaa sopimusta vuosikymmeniä, vaikka ovat selvästi hyötyneet nykyisen sopimuksen (KVTES) määräyksistä esimerkiksi paikallisten palkkaerien jaossa.

Sote-sopimuksen voimaantulo 1.3.2022 mullistaisi koko nykyisen kunta-alan sopimus- ja neuvottelujärjestelmän. Voimaantuloon olisi aikaa vain alle kaksi vuotta ja uusien palkkaus- ja työaikamääräysten neuvotteleminen ottaisi oman aikansa. Kunta-alan pääneuvotteluryhmän tähänkin asti päättämä yleinen kustannusraami koskee kaikkia alakohtaisia sopimuksia, myös sote-sopimusta. Työnantajille uusien sopimusalojen avaamiseen liittyy aina työrauha- ja kustannusriski. Olimme valmiit ottamaan sen riskin vastaan osana kompromissiesitystä.

Työaika olisi lyhentynyt eli kiky-tunnit olisivat poistuneet 5.10 alkaen. Esimerkiksi valtion sopimuksesta löytyy suunnilleen sama ajankohta. Sovittelija esitti kiky-tuntien poiston korvaamiseksi rajattuja työaikajoustoja ja muita sopimusmääräyksiä samalla logiikalla, mitä muissakin tähän mennessä työmarkkinoilla syntyneissä sopimuksissa on. Työajan lyhennystä korvaavat toimet eivät kokonaan vastaa kiky-tuntien poistumista, mutta tämänkin olimme valmiit nielemään osana kokonaisuutta.

Neuvottelukulttuurin merkitystä ei voi väheksyä

Neuvottelukulttuurin merkitystä ei voi koskaan väheksyä, kun työmarkkinaosapuolet ratkovat neuvotteluissa vaikeita ja laajakantoisia asioita. Kunta-alan neuvottelukulttuuri on tähän saakka ollut varsin hyvä ja ratkaisuhakuinen.

Tällä kierroksella tahti on muuttunut. Hoitajajärjestöjen ja etenkin Tehyn neuvottelutavoitteita ja neuvotteluita on käyty laajasti julkisuuden, Twitterin ja muun somen kautta.

Käytännössä tämänkaltainen toimintamalli johtaa helposti siihen, että neuvottelijat vievät itseltään neuvottelu- ja liikkumavaran. Työmarkkinakielellä voidaan puhua itsensä nurkkaamisesta. Julkisuudessa ja hallinnoille annettujen kovien lupausten jälkeen on vaikeaa tulla kasvot säilyttäen ulos neuvotteluista.

Vaikuttaa myös siltä, että kunta-alan neuvotteluihin on haettu mallia yksityissektorin tietyltä ja työriitoja kaihtamattomalta toimialalta.

Sote ry ei ole välittänyt muutenkaan työmarkkinoiden pelisäännöistä. Järjestön vastaus sovittelijan esitykseen kuultiin tiedotusvälineiltä jo ennen yhteisesti sovittua vastausajankohtaa. Sovittelijan esitystä luonnehdittiin Tehyn sivulla pähkähulluksi.

Mikä on mahdollista? 

Tehyn ja Superin kaadettua sovittelijan kompromissiesityksen kunta-alan neuvotteluissa ollaan nyt vaikeassa tilanteessa, jota julkisuudessa on kutsuttu myös panttivankitilanteeksi. Neuvottelujen jatkaminen kriisiolosuhteissa edellyttää nyt aivan olennaista realismin lisäämistä tilannekuvaan ja tavoitteisiin, mikä on mahdollista ja mikä ei?

Kunta-alan neuvotteluissa ei ole kyse vain palkoista, vaan koko suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan palveluiden tulevaisuudesta. Liian suuret ja hajottavat vaatimukset uhkaavat suomalaisten hyvinvointia ja elintärkeitä palveluita. Neuvottelujen lopputulos vaikuttaa keskeisesti siihen, onko meillä jatkossa enää varaa niihin hyvinvointipalveluihin, joita suomalaiset arvostavat.