Kuninkaallista väriä uuteen Bondiin? Prinssi Charlesia pyydettiin mukaan elokuvaan

Prinssi Charles vieraili uuden Bond-elokuvan kuvauksissa ja kuninkaallinen kutsuttiin tekemään rooli elokuvassa.

Britannian prinssi Charlesia pyydetiin mukaan uuteen Bond-elokuvaan. Charles vieraili elokuvan kuvauksissa hieman yli kuukausi sitten.

Charles olisi kova kiinnitys uuteen Bond 25 -nimellä toistaiseksi kulkevaan elokuvaan, joka on kärsinyt lukuisista tuotanto-ongelmista. Kruunun perijälle ehdotettiin pientä vierailua juhla-elokuvaan.

Kuninkaallisia on ennenkin nähty mukana Bond tunnelmissa. Tämä tapahtui vuoden 2012 Lontoon olympialaisten avajaisissa, kun kuningatar Elisabet osallistui sketsiin, jossa James Bondia esittävä Daniel Craig nouti hänen korkeutensa Buckinghamin palatsista. Lopulta kuningatarta esittänyt stunttimies hyppäsi alas helikopterista ja laskeutui laskuvarjon avulla stadionille.

Prinssi Harry ja prinssi William sen sijaan pääsivät näyttelemään mukaan viimeisimpään Star Wars -elokuvaan heidän vieraillessa elokuvan kuvauksissa. Kaksikko esitti stormtrooper-sotilaita The Last Jedissa, mutta heidän kohtauksensa leikattiin pois elokuvasta.

Charlesin kerrotaan harkitsevan pienen roolin tekemistä tosissaan, kun taas elokuvan tuottajat toivovat hartaasti saavansa kuninkaallisen mukaan elokuvaan. Bond 25 on joutunut jatkuvasti esteiden hidastamaksi ja se on jo ehditty tuomita kirotuksi projektiksi.

Ensin ohjaaja Danny Boyle jätti projektin päädyttyään erimielisyyksiin studion kanssa elokuvan käsikirjoituksesta. Yhteen cameo-rooliin kaavailtu entinen Bond-legenda Grace Jones jätti kuvaukset vain minuuttien jälkeen.

Kesäkuun puolivälissä Pinewoodin studioilla tapahtui vaarallinen räjähdys, kun elokuvassa tehty stuntti meni pieleen. Käsistä lähteneen räjähdyksen seurauksena loukkaantui yksi studion ulkopuolella ollut ihminen.

Toukokuussa sen sijaan elokuvan tuotanto sai huonoja uutisia, kun päätähti Danniel Craig loukkasi jalkansa kuvatessaan elokuvaa Jamaikalla. Craigin jalka jouduttiin leikkaamaan ja kuvausaikataulua muuttamaan.

Lähde: The Sun

Lue myös:

    Uusimmat