Danny Boyle ohjaa uuden James Bond -elokuvan – Daniel Craig pääosassa viimeistä kertaa

MTV tapasi Daniel Craigin Lontoossa 6:35

Uuden James Bondin kuvaukset alkavat joulukuussa.

VIDEO: MTV tapasi Daniel Craigin taannoin Lontoossa.

Daniel Craig on vahvistanut palaavansa James Bondin rooliin vielä kerran. Tuleva elokuva on hänen viides Bond-elokuvansa. Elokuvan ohjauksesta vastaa Trainspotting-ohjaaja Danny Boyle. Asia paljastettiin James Bondin virallisella Twitter-tilillä.

Uuden James Bond -elokuvan kuvaukset alkavat joulukuussa 2018. Elokuva tulee ensi-iltaan lokakuussa 2019. Kyseessä on sarjan 25. elokuva.

Craigin osallistuminen elokuvaan on ollut epävarmaa, sillä hän on muuttanut useasti mieltään. Vuonna 2015 hän tokaisi, että mieluummin viiltäisi ranteensa auki kuin näyttelisi enää Bondia. Craigin tilalle on ehdoteltu esimerkiksi Idris Elbaa, Tom Hiddlestonia ja Aidan Turneria. Viime syksynä Craig kuitenkin paljasti suostuneensa rooliin vielä kerran.

Daniel Craig tienaa viimeisestä Bond-roolistaan 50 miljoonaa dollaria. Summa on reilusti korkeampi kuin hänen aiemmasta Bond-elokuva Spectrestä saamansa palkkio, 37 miljoonaa dollaria.

Huhujen mukaan elokuvassa nähdään myös aiemmista Bondeista tutut Ben Whishaw, Naomie Harris ja Rory Kinnear.

Daniel Craigin seuraajasta on esitetty arvailuja siitä asti, kun tähti ilmoitti luopuvansa roolista. Vedonlyöntitoimisto Coralin mukaan James Norton ja Tom Hardy ovat olleet veikkauksien kärjessä jo kuukausia. Nyt Norton on kuitenkin kirinyt ohi. Brittinäyttelijä tunnetaan tv-sarjoista Happy Valley ja Grantchester. 

Lue myös:

    Uusimmat