Historiallinen muutos parlamentin avajaisissa – prinssi Charles piti puheen kuningatar Elisabetin sijaan: Katso video

Kuningatar Elisabet jättää väliin parlamentin avajaiset vedoten liikuntarajoitteisiin. MTV Uutiset näyttää tilaisuuden suorana lähetyksenä.

Buckinghamin palatsi tiedotti maanantaina 9. toukokuuta, että 96-vuotias kuningatar Elisabet jättää väliin tämän vuoden parlamentin avajaiset eikä näin ollen pidä tilaisuudessa perinteistä kuningattaren puhetta, kertoo BBC. Kyseessä on ensimmäinen kerta sitten vuoden 1963, kun Elisabet jättää väliin perustuslaillisen seremonian, jossa esitetään hallituksen lainsäädäntösuunnitelmat. 

Tiistaina 10. toukokuuta Elisabetin sijaan puheen pitää hänen vanhin poikansa, kruununprinssi Charles, 73. Elisabetilla on ollut kuluvan vuoden aikana erilaisia terveysongelmia sekä iäkkään kuningattaren liikkumisesta on tullut lähteiden mukaan haastavaa. Kuningatar Elisabet on perunut useita edustustilaisuuksia viime aikoina. 

Buckinghamin palatsin mukaan Elisabet toivoi maanantai-iltaan asti pystyvänsä osallistumaan tilaisuuteen, mutta joutui kuitenkin loppujen lopuksi peruuttamaan tulonsa Westminsteriin "ajoittaisten liikuntarajoitteiden vuoksi". Tiedotteen mukaan lääkärinsä ohjeita kuunnellut Elisabet perui osallistumisensa vastahakoisesti. 

Prinssi Charlesin lisäksi Elisabet antoi valtuudet parlamentin avaamiseen myös pojanpojalleen prinssi Williamille, 39. Tilaisuuteen osallistuu myös ainakin Charlesin puoliso herttuatar Camilla, 74. 

Elisabet on joutunut jättämään väliin tänä vuonna muun muassa pääsiäismessun ja hiljattain ilmoitettiin, ettei kuningatar emännöi tänä vuonna perinteisiä puutarhajuhliaan. Elisabetin edesmenneen puolison prinssi Philipin muistotilaisuus on ollut tänä vuonna ainut tapahtuma, johon Elisabet on osallistunut kuninkaallisten asumusten ulkopuolella. 

Kuningatar aikoo kuitenkin lähteiden mukaan osallistua tällä viikolla muihin tapaamisiinsa, kuten esimerkiksi säännölliseen keskusteluun Ison-Britannian pääministerin kanssa, mikä toteutetaan joko puhelimitse tai virtuaalisesti. 

Elisabet on jättänyt parlamentin avajaiset väliin kahdesti vuosina 1959 ja 1963 ollessaan kumpanakin vuonna raskaana. Tuolloin puheen piti lordikansleri, mutta tänä vuonna sijaisena toimii prinssi Charles. 

Charles ja William ovat kaksi neljästä "valtion neuvonantajasta", minkä myötä heillä on mahdollisuus hoitaa vastaavia virallisia tehtäviä monarkin ollessa tilapäisesti estynyt. Kaksi muuta valtion neuvonantajaa ovat Elisabetin kolmanneksi nuorin lapsi prinssi Andrew, 62, sekä Elisabetin pojanpoika prinssi Harry, 37. Andrew on astunut syrjään kuninkaallisista tehtävistään edesmenneeseen seksirikolliseen Jeffrey Epsteiniin liittyvän skandaalin takia. Prinssi Harry puolestaan on luopunut kuninkaallisesta elämästään ja asuu nykyään perheineen Yhdysvalloissa. 

Kuningatar Elisabet palasi julkisuuteen – edusti harvinaisen iloisena ja pirteänä 0:20
Kuningatar Elisabet palasi julkisuuteen pitkän poissaolon jälkeen – edusti harvinaisen iloisena ja pirteänä

Lue myös:

    Uusimmat