Kuningas Charles kuuli auton ratissa ollessaan kylmäävät sanat, jotka muuttivat lopullisesti hänen elämänsä
Tammikuussa julkaistavan kuninkaalliskirjailija Robert Hardmanin teoksen mukaan kuningas Charles olisi ollut kuningatar Elisabetin kuollessa sienimetsällä.
Kuningatar Elisabetin menehtymisestä tulee kuluneeksi 8. syyskuuta päivälleen kaksi vuota, ja yksityiskohdat Ison-Britannian pitkäaikaisimman monarkin kuoleman ympärillä kiinnostavat yhä. 96-vuotias kuningatar Elisabet menehtyi 8. syyskuuta vuonna 2022, Balmoralin linnassa Skotlannissa
18. tammikuuta 2024 julkaistiin kuninkaalliskirjailija Robert Hardmanin uusi teos The Making of a King: King Charles III and the Modern Monarchy, jossa valotettiin uudella tavalla tietoja hetkistä, jotka ympäröivät Ison-Britannian historian pitkäaikaisimman monarkin kuolemaa pari vuotta sitten.
Kirjan mukaan kuningatar Elisabetin yksityissihteeri Edward Young kertoo monarkin poismenon olleen "hyvin rauhallinen" ja sen tapahtuneen Elisabetin nukkuessa.
– Hän lipui pois. Korkeassa iässä. Hän ei olisi ollut tietoinen mistään. Ei kipua, Young kirjoittaa aiemmin julkisuudelta piilossa olleessa muistiossa, joka nyt on osa kuninkaallisia arkistoja.
Kuningatar Elisabetin terveydentila aiheutti hyvin laaja-alaista huolta vuoden 2022 aikana, kun iäkäs monarkki joutui jättämään useita edustustilaisuuksia sekä työtehtäviään väliin terveysongelmien tähden. Elisabetin kunnon todellinen romahtaminen sekä lopulta nopeasti koittanut kuolema oli kuitenkin monille yllätys – mukaan lukien hänen perheenjäsenilleen ja jopa esikoiselleen, silloiselle Walesin prinssille Charlesille.
Lue myös: Asiantuntijalta kova väite: kuningas Charles saattaa seurata kuningatar Margareetan esimerkkiä
Charlesin kerrotaan kiirehtineen Balmoraliin helikopterilla ja lukeneen matkalla London Bridge -protokollan muistiinpanoja, jotka olivat tarkkaan laaditut ohjeet kuningatar Elisabetin kuolemaa seuraaville toimille.
Balmoraliin päästyään Charles ja hänen puolisonsa Camilla viettivät kuningatar Elisabetin rinnalla noin tunnin mittaisen yksityisen hetken. Elisabetin luona olivat vuorotellen myös Charlesin sisko prinsessa Anne ja kuningattaren henkilökohtainen avustaja sekä vaatettaja Angela Kelly, joka oli myös Elisabetin läheinen ystävä. Paikalla oli myös pappi, joka luki otteita raamatusta.
Charles otti yhteyttä kumpaankin poikaansa prinssi Williamiin ja prinssi Harryyn ja kehotti heitä matkustamaan Balmoraliin pikimmiten. Vaikka Charles kehotti poikiaan kiirehtimään, hän kuitenkin kirjan mukaan itse uskoi, että aikaa kuningattaren hyvästelemiseen olisi ollut enemmän.
Yhdysvalloissa asuva prinssi Harry, joka oli Elisabetin kuoleman aikaan sattumalta työmatkalla Isossa-Britanniassa, kertoi myöhemmin julkaistussa elämäkertakirjassaan Spare (suom. Varamies), että hän olisi vääntänyt isänsä Charlesin kanssa ennen Balmoraliin matkustamistaan siitä, voisiko hänen vaimonsa herttuatar Meghan tulla mukaan.
Charles oli pyytänyt Harrylta, ettei hän ottaisi Meghania Balmoraliin ja kertoi myös, ettei Williamin vaimo, silloinen herttuatar,Catherine olisi myöskään tulossa. Kirjan mukaan Charles ei kuitenkaan maininnut sitä, ettei ollut pyytänyt Catherinea olemaan tulematta, vaan tämä oli itse päättänyt jäävänsä hänen ja Williamin kolmen lapsen luokse, joista Charlotte ja George aloittivat koulun samana päivänä.
Yksi mielenkiintoisimmista uusista yksityiskohdista, joka kirjassa paljastuu, koskee hetkeä, kun Charles sai tietää äitinsä kuolleen. Aiemmin on annettu olettaa Charlesin olleen äitinsä rinnalla tämän kuollessa, mutta kirjan mukaan hän ei ollut Elisabetin kuolinhetkellä edes Balmoralin linnassa.
Kirjan mukaan Charles oli lähtenyt ulos selvittääkseen päätään henkilökohtaisesti vaikealla hetkellä ja oli avustajansa kanssa suunnannut sienimetsälle. Charles on tunnetusti vankkumaton luonnon ystävä, ja saattoikin hakea lohtua hänelle tutusta ja turvallisesta paikasta: metsästä.
Teoksessa kerrotaan Charlesin ja hänen avustajansa olleen ajamassa takaisin Balmoraliin, kun Charlesille soitettiin. Avustaja vastasi puhelimeen ja kehotti ratissa ollutta Charlesia ajamaan tien sivuun. Seuraavaksi avustaja lausui Charlesille pysäyttävät sanat, jotka muuttivat hänen elämänsä lopullisesti.
– Teidän majesteettinne, avustaja totesi ensimmäistä kertaa Charlesille, joka sai näin tietää äitinsä kuolleen ja että hänestä oli tullut kuningas.
Prinssi William ja muut hänen kanssaan Skotlantiin matkustaneet kuninkaallisen perheen jäsenet eivät ehtineet hyvästelemään kuningatar Elisabetia. Kuten ei ehtinyt myöskään prinssi Harry, jonka lentokone oli ilmassa Elisabetin kuollessa.
Kirjan mukaan Charles yritti jatkuvasti tavoittaa kuopustaan kertoakseen tälle henkilökohtaisesti uutisen isoäidin poismenosta, mutta ei saanut tätä kiinni. Harry kertoi niin ikään elämäkertakirjassaan, että olisi saanut tiedon Elisabetin kuolemasta lukemalla aiheesta BBC:n julkaiseman uutisen.
Harryn kirjan mukaan "kukaan ei olisi kertonut hänelle" Elisabetin kuolemasta. Kuninkaalliskirjailija Hardmanin teoksen mukaan se ei pitäisi paikkansa. Kirjassa palatsin työntekijä kertoo Charlesin "yrittäneen jatkuvasti" saada yhteyden nuorempaan poikaansa.
– Häneen yritettiin saada yhteyttä toistuvasti, mutta puhelut eivät menneet läpi, koska Harry oli ilmassa.
Kuningatar Elisabet kuoli 8. syyskuuta. Monarkin näyttävät hautajaiset järjestettiin Lontoon Westminster Abbeyssa 19. syyskuuta. Charlesista tuli välittömästi äitinsä kuoleman jälkeen kuningas, mutta hänen ja kuningatar Camillan viralliset kruunajaiset järjestettiin vasta 6. toukokuuta 2023.
Artikkeli julkaistiin ensimmäistä kertaa 13. tammikuuta 2024. MTV Uutiset julkaisee jutun uudelleen 8. syyskuuta 2024, jolloin kuningatar Elisabetin kuolemasta tulee kuluneeksi päivälleen kaksi vuotta.
Lähteet: People, Daily Mail
Uusimmat
-
19:29
Eduskunnan verkkosivut eivät toimi
-
19:17
Mestiksessä hiljainen hetki Janne Puhakan muistolle
-
19:01
Maria Huntington oli matkalla Huomenta Suomen vieraaksi, kun tulikin yllättävä este: "Oli aika hurja yö"
-
18:54
Älä tee ruokavirhettä "nirson" lapsen kanssa: "Saattaa jopa pahentaa tilannetta"
-
18:50
Sébastien Ogier heitti kovaa herjaa kilpakumppanistaan – nyt tuli vastaus
-
18:42
Saako aseen tuoda ulkomaisella aseluvalla Suomeen? Asiantuntija vastaa
-
18:24
Parisuhdeväkivaltaa samaa sukupuolta olevien suhteissa tutkittu vähän
-
18:07
Lehti: Valtteri Bottas pelaa uhkapeliä F1-tulevaisuudellaan – Mick Schumacher nousi uudestaan mukaan
-
18:01
Harvinainen yhteiskuva Ernest Lawsonista äitinsä kanssa – saapui Oulusta asti katsomaan poikansa työskentelyä
-
18:00
Sebastian Aho astuu hurjan rajapyykin yli NHL:ssä – Leijonien jättiturnaus kutkuttaa: ”Vielä hienompi pelata”
-
17:59
Vasemmistoliitto: Hallitus on historiallisen naisvihamielinen
-
17:36
Häkkänen: Israelin YK-tulituksessa merkkejä tahallisuudesta
-
17:22
Tällainen riski alkoholin kotiinkuljetuksessa piilee Alkolle
-
17:19
Frontex: Laittomat rajanylitykset EU:hun vähentyneet lähes puoleen kuluvana vuonna
-
17:02
"Maailman paras pannukakku on tässä!" – nyt leivotaan todellinen klassikko
-
17:02
Katso uskomaton video: Näin Colin Farrell muuntautuu Batmanin viholliseksi Pingviiniksi!
-
16:31
Lähde: Englannin päävalmentajaksi uusi kärkiehdokas – Pep Guardiola karkaamassa
-
16:31
HS: Fortum yritti kaapata vallan Kemijoki-yhtiössä
-
16:30
Tiedekulma: Miksi amerikkalainen yhteiskunta on jakautunut?
-
16:24
Heliövaara ja Patten vakuuttavasti vauhtiin Tukholmassa
-
Lataa lisää