Kun talletuspako alkaa, hyväkin pankki syöksyy helposti perikatoon, sanoo professori – voivatko suomalaiset nukkua yönsä hyvin?

Pankkimarkkinoilla tulenarka tilanne – professori kertoo, onko tavallisella suomalaisella syytä huoleen 8:00
Pankkimarkkinoilla tulenarka tilanne – professori kertoo, onko tavallisella suomalaisella syytä huoleen

Credit Suissen myynti on jälleen osoitus joukkopaniikin katalasta voimasta pankeille.

Credit Suissen tilanne kärjistyi viime keskiviikkona, kun pankin suurin osakkeenomistaja, saudiarabialainen liikepankki Saudi National Bank ilmoitti, ettei se aio kasvattaa omistusosuuttaan Credit Suissessa. Samaan aikaan sijoittajat olivat jo ennestään hermostuneita yhdysvaltalaisten pankkien kaatumisten vuoksi, mikä painoi eurooppalaisten pankkien osakekursseja viime viikolla.

Credit Suissen osake romahti viime keskiviikkona 24 prosenttia. Sen jälkeen Credit Suisse ilmoitti lainaavansa Sveitsin keskuspankilta noin 50 miljardia euroa maksuvalmiutensa kohentamiseksi. Tämä ei kuitenkaan riittänyt palauttamaan markkinoiden luottamusta Credit Suisseen.

Sunnuntai-iltana kerrottiin, että kilpailija UBS ostaa Credit Suissen noin kolmella miljardilla eurolla. Osana kauppaa 16 miljardia pankin velkakirjoja menettää arvonsa.

Taustalla psykologiaa

Rahoituksen professori Vesa Puttonen Aalto-yliopistosta kertoo, että taustalla on yleistä hermostuneisuutta. 

– Kysymys on globaalista epävarmuudesta, joka lähti liikkeelle Kaliforniasta pankista, josta kukaan ei ollut tietoinen kaksi viikkoa sitten. -- Se liittyy epävarmuuteen siihen, pysyvätkö pankit pystyssä ja saavatko tallettajat saamisensa yli talletussuojan.

Credit Suissen viimeisin tilinpäätös avasi, että tallettajat ovat ottaneet pankkitileiltään rahaa enemmän kuin mitä etukäteen uskottiin. Vaikka Credit Suissen tunnusluvut olivat kunnossa, kriisiytymistä ei voitu estää.

– Kysymys ei ole aina tunnusluvuista, vaan psykologiasta.

Moni ihmettelee, miten yhdysvaltalaisen pankin ongelmat voivat heijastua Eurooppaan tai esimerkiksi Suomeen. Professori avaa, että kun epävarmuus ottaa vallan ja ihmiset alkavat siirtää rahojaan ulos pankista ”varmuuden vuoksi”, katastrofin ainekset ovat kasassa.

Erotuksena vuoden 2008 finanssikriisiin asiat tapahtuvat nyt nopeammin.

– Talletuspako vie nopeastikin hyvän pankin perikatoon, likviditeettiongelmiin. Aikaisemmin sinne mentiin odottamaan pankin oven ripaa, että se aukeaa. Nyt meillä on kaikilla pankki kännykässä, mehän siirrämme rahat alta aikayksikön.  

Pitääkö suomalaisen olla huolestunut omista pankkitalletuksistaan ja millaiseen summaan asti omat rahat pankissa on suojattu? Katso koko haastattelu artikkelin videolta.

Lue myös:

    Uusimmat