Kun maiskuttaminen, röhiminen tai pelkkä hengittäminen saa raivon partaalle: Mies ei ole tavannut perhettään vuosiin, koska ei kestä ääniä – tästä on kyse

Näin hoidat kuuloasi 7:09
Videolla kerrotaan, miten kuuloa kannattaa hoitaa.

Misofoniassa aivot ovat herkistyneet joillekin arkisille äänille niin paljon, että niiden kuuleminen saa ihmisessä aikaan taistele tai pakene -reaktion. Yhdysvaltalaismies ei ole sairautensa vuoksi nähnyt perhettään neljään vuoteen, kertovat muiden muassa Mirror- sekä UNILAD-sivustot.

Herkkyys tietyille jokapäiväisille äänille on vaivannut 41-vuotiasta Derrol Murphya niin kauan kuin hän muistaa. Vuosia mies luuli itseään hulluksi, kunnes sai viimein kolmekymppisenä nimen harvinaiselle tilalleen. Nimi on misofonia.

Misofonia on sairaus, jossa ihminen on neurofysiologisesti herkistynyt äänille, jotka ovat muille ihmisille usein yhdentekeviä. Esimerkiksi syömisestä tai hengittämisestä kuuluvat äänet voivat aiheuttaa vastenmielisyyttä, jopa raivoa. Yleisiä ärsykkeitä ovat myös esimerkiksi viheltely, naputus, haukkuminen, huutaminen, sireeni ja kellon tikitys.

Misofonia puhkeaa usein jo lapsena, mutta oireet voimistuvat iän myötä.

Misofonia aiheuttaa ongelmia ihmissuhteissa

Jos kuva ei näy, voit avata sen tästä.

Derrolin kohdalla misofonia on aiheuttanut ongelmia ihmissuhteissa.

Mies ei ole nähnyt perhettään neljään vuoteen, sillä esimerkiksi kurkun röhinän äänet muuttaisivat tilanteen jännittyneeksi. Derrol on jättänyt monet treffit kesken syömisäänten vuoksi ja ollut hyökätä kyniä naputtelevien työtovereidensa kimppuun. Elokuvissa mies ei ole käynyt aikoihin, sillä teattereissa kuuluvat napostelu- ja rapisteluäänet saavat hänet raivon partaalle.

Hallitakseen sairauttaan Derrol käyttää päivittäin kuulokkeita.

Derrol huomauttaa, ettei ole aggressiivinen. Tietyt äänet vaan saavat hänet raivoihinsa. Monesti ihmisten on kuitenkin vaikea ymmärtää harvinaista sairautta.

Nykyisellä kumppanilla riittää ymmärrystä

Onnekseen Derrol on kuitenkin löytänyt itselleen kumppanin. Poikaystävä Kurt on – hämmästyttävää kyllä – äänekäs syöjä. Kumppanin osoittama ymmärrys ja kommunikaatio ovat mahdollistaneet parisuhteen onnistumisen.

– Suurin osa ihmisistä kertoo ymmärtävänsä, mutta hänen tarvitsee vain katsoa kasvojani ymmärtääkseen, milloin ääni alkaa olla liikaa minulle, Derrol sanoo.

Kärsivällisyyttä niin läheisiltä kuin sairastuneelta

Derrol haluaa lisätä tietoisuutta misofoniasta ja muistuttaa, että vaikka jotain asiaa ei näe, ei se tarkoita, ettei sitä olisi olemassa. Ihmisten tulisi olla kärsivällisiä sairaudesta kärsivien kanssa.

Misofoniaan ei ole vielä parantavaa hoitoa. Sairaudesta kärsivä voi yrittää helpottaa oloaan esimerkiksi stressiä ja väsymystä välttelemällä, sillä ne saattavat lisätä ääniyliherkkyyttä. Siedätyshoito tai taustahäly saattavat myös auttaa – kuten pitkä pinnakin.

Lue myös:

    Uusimmat