Kumpi hintalapuista miellyttää sinua? Kaupat myyvät tavaraa ovelilla kikoilla

Hinnan määrittäminen tasaiseen kymppiin 9,99 euron sijaan voisi houkutella erilaisia ostajia. Niin sanottu ”paras hinta” tuotteelle on 300. 

Kumpi hintalappu tuntuu sinusta miellyttävämmältä?

Tutkimuksen mukaan pyöreät luvut, kuten 10, koetaan feminiinisinä, ja tarkat luvut, kuten 9,99, koetaan miehisinä.

Selvityksessä tulkittiin sukupuolettomalla nimellä nimetyn vauvan tietoja ja pääteltiin, onko hän poika vai tyttö. Jos lasta kuvailtiin tasaluvuilla (kuten ”syntynyt kello 5”), noin puolet vastaajista tulkitsi lapsen tytöksi. Jos kuvailevat luvut olivat epäsäännöllisiä (kuten ”syntynyt kello 5.01”), lasta pidettiin poikana.

Manchesterin Metropolitan-yliopiston tutkijan mukaan hinnan määrittäminen tasaiseen kymppiin 9,99 euron sijaan voisi siis houkutella lisää naisostajia, kertoo Daily Mail.

Jos tuotteen hinta on 9,99, kuluttaja ei näe hintaa ”senttiä vaille kymppinä”

Esimerkiksi tuotteita 99 sentillä tai eurolla myyvien kauppojen hinnoittelu perustuu muutamaan kikkaan. Erään näkemyksen mukaan kuluttajia kiinnostaa vain hinnan vasen luku, eikä hän vaivaudu lukemaan hintalappua kokonaisuudessaan vasemmalta oikealle. 

Jos tuotteen hinta on 9,99, kuluttaja ei näe hintaa ”senttiä vaille kymppinä”, vaan sen sijaan malliin ”yhdeksän ja joitain senttejä”. Näin hinta tuntuu halvemmalta ja ostos paremmalta tarjoukselta kuin se ehkä onkaan.


Hinta ei saa olla esimerkiksi 375 euroa

Niin sanottu ”paras hinta” tuotteelle on 300. Kolmen sadan tuote on kauan odotettu hankinta, jonka voi kuitenkin järkeillä sijoitukseksi tai ansaituksi palkinnoksi. Samanlaista järkeilyä ei voisi käyttää kahden tuhannen euron laukusta. Vaikka 300 ei ole halpa hinta, monilla shoppaajilla on varaa siihen.

Hinta ei kuitenkaan saa olla esimerkiksi 375, koska se on jo liian lähellä neljää sataa.

Verkkokaupassa monet säännöt lakkaavat pätemästä, koska samaa tuotetta saa monista kaupoista erilaisilla hinnoilla. Siksi kauppias voi tahallaan suosia niin sanottuja outoja hintoja, kuten 19,27 euroa. Tämä hinta pompahtaa silmille epätavallisuutensa vuoksi. Hinta myös tuntuu halvemmalta, vaikka todellisuudessa esimerkiksi postikulut voivat hilata tuotteen hintaa korkeammaksi.


Lue myös:

    Uusimmat