Mainos

Kummola hoiti jättilimusiinin, selostajalegenda Drakenit – Jutilla herkullisia muistoja 95-kultakeväästä

7:31

Suomen kiekkohistorian ensimmäinen maailmanmestaruus sekoitti suomalaiset tavalla, jota kapteeni Timo Jutila ei olisi osannut odottaa. Puolustajalegenda muistelee vuoden 1995 kultajuhlien käänteitä tuoreessa kirjassa Juti – Timo Jutilan tarina.

Itse turnaus huipentui Jutilan osalta uran ikimuistoisimpaan maaliin ja tuuletukseen loppuottelun 4-0-osumassa Ruotsia vastaan. Kapteeni pokkasi mestaruuspokaalin Kansainvälisen olympiakomitean puheenjohtajalta Juan Antonio Samaranchilta ja pian alkoivat railakkaat juhlat Leijonien pukukopissa.

Globenista joukkue jatkoi Tukholman raatihuoneelle, jossa Leijonat pääsi nauttimaan Tre Kronorille valmistelluista kultajuhlista. Jutila etsi hetken ihmeissään omaa paikkaansa, kunnes hänelle selvisi, että kapteeni on istutettu kuninkaallisten pöytään kuningatar Silviaa vastapäätä.

– Ei se ihan huonosti mennykkää. Silvia oli aika upeessa vormussa siihen aikaan, ja tyylikäs daamihan se on vieläkin, kerta kaikkiaan, Juti velmuilee Mika Saukkosen kirjoittamassa kirjassa.

Ilta jatkui täpötäydellä Sergelintorilla, josta Leijonat nappasivat ruotsalaisille varatut kultakypärät matkaansa. Seuraavana aamuna pakkipari Janne Niinimaa herätteli kapteenin samppanja-aamiaisella ja matka kohti koti-Suomea pääsi alkamaan.

Koivu olisi halunnut pokaalin Turkuun

Legendaarinen selostaja Anssi Kukkonen sai taivuteltua puolustusministeri Elisabeth Rehnin tilaamaan puolustusvoimien Draken-hävittäjät vastaanottamaan joukkuetta Helsinkiin tultaessa. Joukkueenjohtaja Heikki ”Hexi” Riihiranta ehti varoitella pelaajia, että vastassa saattaa olla ”jonkun verran” väkeä.

– Jaa jonkun verran väkeä! Jo Seutulassa oli karmee ryysis, ja sit kun mentiin kohti Helsingin keskustaa, niin näky lippuja autojen ikkunoissa, ja väkeä oli liikkeellä ihan älyttömästi, Juti kuvailee tunnelmia.

Kauppatorin kansanjuhlan jälkeisenä päivänä pelaajat suuntasivat jo kotiseuduilleen. Jääkiekkoliiton tuolloinen varapuheenjohtaja Kalervo Kummola alkoi järjestellä tamperelaismestarien kotiinpaluuta. ”Kale” tilasi Jutilalle, Jukka Tammelle, Janne Ojaselle, Raimo Summaselle, Esa Keskiselle, Raimo Helmiselle, Mika Niemiselle ja huoltaja Veli-Matti Pohjoselle pisimmän Suomesta löytyneen limusiinin.

Ennen joukkueen erkaantumista omille teilleen Jutila joutui kuitenkin vääntämään Saku Koivun kanssa kättä MM-pokaalin suunnasta. Koivu olisi halunnut ”pojan” ensiksi Turkuun.

– Hei jätkät, kattokaa ny, mikä teitä oottaa! Meillä on limusiini ja teillä Onni Vilkkaan bussi! Kyllä tää pokaali lähtee ny Tampereelle, Juti muistelee vastanneensa.

Matkalla Kummola järjesteli vielä Marko Palolle kultajuhlat tämän kotikaupunkiin. Limusiinin saapuessa Hämeenlinnan torille, tieto mestarien saapumisesta oli täyttänyt aukion puolen tunnin varoitusajalla.

MTV:n urheiluankkurin ja selostajan Mika Saukkosen kirjoittama Juti – Timo Jutilan tarina on julkaistu tänään keskiviikkona 18. lokakuuta. Kirja on rehellinen ja suorapuheinen matka Jutin elämään, ei pelkästään jääkiekkoilijana, vaan myös ihmisenä nimeltä Timo Jutila.

Katsomo-video ei ole saatavilla

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.