Valmentajalegenda Alpo Suhonen kertoo MTV Urheilulle osuudestaan siihen, että Jääkiekkoliitto muisti edesmennyttä Leijonat-luotsia Pentti Matikaista viime viikonlopun EHT-turnauksessa Tampereella.
MTV Urheilu uutisoi perjantaiaamuna Matikaisen hautajaisten tarjoiluihin liittyneistä erimielisyyksistä Jääkiekkoliiton ja kesäkuussa 74-vuotiaana kuolleen Matikaisen omaisten välillä.
Jutussa kerrottiin myös lajipiireistä liiton suuntaan annetusta paineesta, minkä seurauksena Matikaista kunnioitettiin hiljaisella hetkellä ennen Suomi–Ruotsi-ottelua Tampereen EHT-turnauksessa. MTV Urheilun tietojen mukaan liitto ei ollut alun perin suunnitellut minkäänlaista muistamista.
Suhonen kertoo katsoneensa Leijonien EHT-avausottelua Sveitsiä vastaan viime torstaina ja odottaneensa jonkinlaista tunnustusta pitkäaikaiseen sairauteen kuolleelle Matikaiselle, joka luotsasi Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueelle sen kolme ensimmäistä arvokisamitalia, muun muassa olympiahopean 1988.
– No eihän siellä ollut tietenkään, Suhonen toteaa.
– Soitin sitten perjantaina (Kalervo) Kummolalle, ja sanoin, että ennen Suomi–Ruotsi-peliä voisi hyvin muistaa "Penaa". Hän oli nähtävästi myös sitä mieltä, sillä hän välitti (pyynnön) eteenpäin. Niinhän se hiljainen hetki sitten tuli, mikä oli tietysti ihan vähimmäisvaatimus, Leijonien päävalmentajana vuosina 1982–1986 toiminut Suhonen jatkaa.


