Kuluttajat suhtautuvat nihkeästi itsestään ajaviin autoihin – kyse ei kuitenkaan mistään teknologiakammosta

Erilaiset ajamista helpottavat avustimet kiinnostavat kuluttajia – toisin kuin varsinaiset autonomiset autot.

Täysin itsenäisesti kulkevat tulevaisuuden robottiautot eivät kiinnosta kuluttajia – ainakaan vielä. Auto- ja liikennealan järjestöjen kyselyn mukaan kaksi kolmannesta ei todennäköisesti hankkisi moista kulkupeliä.

– Robottiautossa voi istua takapenkille ja nauttia vaikka viinilasillisen, sanoo Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja Pekka Rissa.

Sen sijaan kuluttajia kiinnostavat kuljettajaa avustavat järjestelmät. Niistä kehittyneimmät pystyvät tulevaisuudessa viemään autoja itsenäisesti esimerkiksi moottoriteillä tai ruuhkissa. Kuljettajan on kuitenkin istuttava ratin takana ja puututtava tarvittaessa ajamiseen.

Tämänkaltaiset järjestelmät kiinnostavat yli 70 prosenttia autoilijoista. Vielä enemmän, 84 prosenttia, hankkisi erittäin tai melko todennäköisesti auton, jonka varusteisiin kuuluvat useat jo käytössä olevat avustimet.

Niitä ovat mukautuva vakionopeudensäädin, katvealueiden varoitin, kaistanvahtijärjestelmä, navigaattori ja pysäköintiavustin. Rissan mukaan ne helpottavat ajamista ja lisäävät turvallisuutta.

– Ne on jo monesti hinnoiteltu kilpailukykyisesti.

Kyselyssä kävi myös ilmi, että kuluttajat arvostavat liikenneturvallisuutta sekä liikkumisen helppoutta ja mukavuutta. Erilaiset avustimet vaikuttavat niihin.

Sähkö- ja hybridiautot kiinnostavat

Lähes puolet kyselyyn vastanneista oli kiinnostunut täyssähköauton ja jopa 70 prosenttia ladattavan hybridiauton hankinnasta.

Sähköautojen hankintaa jarruttaa ensisijaisesti niiden keskimäärin 20–60 prosenttia vastaavan kokoista polttomoottoriautoa korkeampi hinta.

Ladattavien hybridien ja sähköautojen osuus ensirekisteröinneistä on edelleen vähäinen. Ensirekisteröinnit tuplaantuivat kuitenkin vuoden takaisesta.

Autoalan Tiedotuskeskuksen mukaan tammi–kesäkuussa ensirekisteröitiin 1 013 ladattavaa hybridiautoa ja 272 täyssähköautoa. Samaan aikaan rekisteröitiin yli 70 000 uutta polttomoottoriautoa.

Kyselyn toteuttivat Autoalan Keskusliitto, Autoliitto, Autotuojat ja -teollisuus, Liikennevakuutuskeskus, Liikenneturva ja Suomen Autokoululiitto. Nettikyselyyn osallistui 538 vastaajaa.

***

Ensimmäiset Tesla Model 3 -sähköautot luovutettiin asiakkaille 14:45

Lue myös:

    Uusimmat