Olympiakomitean urheiluarpojen puhelinmyynti oli monella tapaa harhaanjohtavaa ja lainvastaista – kuluttaja-asiamies puuttui

Kuluttaja-asiamies on puuttunut Olympiakomitean Urheilun Unelma-arpojen puhelinmyyntiin, joka on ollut harhaanjohtavaa ja kuluttajansuojalain vastaista. Puhelinmyynnistä on vastannut A-Lottex Oy.

Puhelun alusta ei ole ollut tunnistettavissa, onko kyseessä myyntipuhelu vai esimerkiksi tutkimus. Puheluissa on jäänyt epäselväksi myös sopimuksen syntyminen, hinta ja kesto.

A-Lottex on kaupannut arpojen kestotilausta. Arvoilla on voinut voittaa esimerkiksi risteilyjä, henkilöautoja ja kultaharkkoja.

Kuluttaja-asiamiehen mukaan moni ei ole ymmärtänyt puhelinkeskustelun perusteella tilanneensa arpoja lainkaan tai sopimuksen ehdoista on kerrottu epäselvästi. Osa on luullut tilanneensa maksuttoman tutustumiserän tai näytepakkauksen mutta onkin tullut sidotuksi jatkuvaan sopimukseen.

Puhelunauhoitteiden perusteella puhelinmyyjät ovat eri tavoin uskotelleet, ettei puhelun aikana annettu vastaus velvoita mihinkään.

–  Tätä voisi luonnehtia malliesimerkiksi harhaanjohtavasta ja kuluttajansuojalain vastaisesta puhelinmyynnistä, josta kärsivät eniten iäkkäät ja muut haavoittuvassa asemassa olevat kuluttajat, kuluttaja-asiamies Katri Väänänen sanoo tiedotteessa.

Puhelujen vastaanottajista moni on myös luullut, että kyseessä on tutkimus tai kysely. Puhelun on kerrottu koskevan kampanjaa lasten ja nuorten liikunnan puolesta, ja alkuun on esitetty kysymyksiä nuorisoliikunnasta. Vasta tämän jälkeen puhelinmyyjä on kertonut arpajaisista ja tarjonnut arpapaketteja.

Yrityksen toimintatapoihin puututtu jo vuonna 2017

Kuluttaja-asiamies edellytti A-Lottexilta useita korjauksia, jotta puhelinmyynti noudattaisi kuluttajansuojalakia. Yritys sitoutui näihin vaatimuksiin.

Kuluttaja-asiamies ja Poliisihallitus olivat yhdessä neuvotelleet A-Lottexin, aiemmin Urheilun Unelma-arpa Oy:n, kanssa yrityksen toimintatavoista jo vuonna 2017. Tämän jälkeen kuluttaja-asiamiehelle sekä Kilpailu- ja kuluttajaviraston kuluttajaneuvontaan oli kuitenkin tullut runsaasti ilmoituksia ongelmista yrityksen kanssa. Kuluttaja-asiamies kertoo siksi ottaneensa yrityksen menettelytavat uudelleen käsittelyyn.

Kuluttaja-asiamies pyysi asiassa selvitystä myös Suomen Olympiakomitealta. Olympiakomitealla on ollut tavara-arpajaislupa, jonka nojalla A-Lottex on vastannut arpojen myynnistä. Koska kuluttajat tekivät sopimuksen arpojen toimittamisesta A-Lottexin kanssa, pelkän Olympiakomitean mainitseminen puhelussa ei ollut riittävää.

Puhelinmyyntiin tulee ensi vuonna kirjallinen vahvistus

Ensi vuoden alusta puhelinmyynnin sääntely tiukentuu, kun puhelinmyynnissä on otettava käyttöön kirjallinen vahvistus.

Puhelinmyyjän on toimitettava tekemänsä tarjous kuluttajalle puhelun jälkeen kirjallisesti. Jos kuluttaja ei hyväksy tarjousta kirjallisesti, sopimus ei ole sitova.

–  Kirjallinen vahvistus ehkäisee tilanteita, joissa kuluttaja on tietämättään tehnyt tilauksen tai ymmärtänyt sen sisällön väärin. Toivomme tietysti, että puhelinmyynnissä nähdään laajempikin ryhtiliike, kun sopimuksia ei enää saada tehtyä puhumalla kuluttajia pyörryksiin, kuluttaja-asiamies Väänänen sanoo tiedotteessa.

Lue myös:

    Uusimmat