Kullankaivajan lottovoitto – Suomi100-jättihippu pääsi suoraan Suomen suurimpien listalle! "Kuin kruunupäinen leijona"

Kultakaivaukset ovat jälleen tuottaneet tulosta Lemmenjoella. Tällä kertaa Kaarreojan kaivauksilta on löytynyt varsinainen jättikimpale. Inarilaisen Ami Telilän lauantainen löydös painaa huikeat 167,4 grammaa.

Vuosikymmenet kultaa kaivaneen Ami Telilän löytö on Suomen seitsemänneksi suurin.

– Aika iso se on, ei sellaisia kovin usein vastaan tule, Telilä kommentoi koneellisesti kaivettua löydöstään MTV Uutisille.

Telilä on antanut kultahipun nimeksi "Suomi100" sen ulkomuodon vuoksi.

– Jos käyttää karvan mielikuvitusta, hippu on kruunupäinen leijona, Telilä selittää.

Kultahipun arvo selviää vasta, kun sille löytyy ostaja. Telilä kuitenkin arvelee hipun arvon olevan kymmeniä tuhansia euroja. Vielä mies ei kuitenkaan ole päättänyt, laittaako löydön myyntiin vai koristamaan kirjahyllyään.

”Harvemmin voittaa lotossa kolme kertaa”

Ammattilaiskaivajalla on ollut poikkeuksellisesti onnea matkassaan viime vuosien aikana. Vaikka nyt tehty löydös onkin miehen henkilökohtaisesti suurin, on hänen tielleen osunut muutamia vuosia aiemmin suurehkot 88 gramman ja 107 gramman kultahiput.

– Nyt on sattunut niin, että on onnistunut kolme kertaa. Kai se on niin, että paljon kun kaivaa, niin joskus tärppää. Harvemmin ihminen kuitenkaan voittaa kolme kertaa lotossa, löytäjä sanailee.

Kulunut kesä tuntuu olleen menestyksellinen myös muille kullankaivajalle. Vasta eilen MTV Uutiset kertoi Lemmenjoella löytyneestä reilun 60 gramman kultahipusta.

 Onnistumisen ilo ja löytämisen houkutus vievät kaivajat aina uudelleen kaivauksille.

– Joku on sanonut, että kullankaivuu on lotonpeluun ja ojankaivuun yhdistelmä, ensin etsitään ja sitten sieltä aina löytyy jotakin, Telilä pohtii.

 Jättihipusta uutisoi ensimmäisenä Lapin Kansa

Lue myös:

    Uusimmat