Kuljetus, sekoitus ja piikitys: Kolme faktaa koronarokotuksesta – tämä kaikki hidastaa rokottamista

Koronarokotuksen tulevat saamaan kaikki halukkaat, sillä Suomi on varannut yli 18 miljoonaa rokotetta eri valmistajilta. Suurin syy rokotuksien hitaaseen tahtiin on rokotteiden vähäinen määrä, mikä on tähän mennessä ollut 50 000. Aiemmin luvattu määrä oli 300 000 kappaletta.  

1) Matka Suomeen

Pfizerin ja BioNTechin Suomeen tuotavat COVID-19-rokotteet valmistetaan Pfizerin Puursin tehtaalla Belgiassa.

Rokotteen valmistaja tuo rokotteet kuljetuslaatikoissa -70 asteessa. Lämpöanturoilla valvotaan ettei lämpötila, muutu, mikä pilaisi rokotteen. Kuljetuslaatikoissa rokotteita voidaan säilyttää kymmenen päivää.

Pfizer toimittaa rokotteet Suomessa eri puolilla maata keskuksiin, joissa on käytössä syväjääpakastimet, missä rokotteet säilyvät kuuden kuukauden ajan. 

Rokotteiden tarkka saapumispäivä Suomeen varmistuu vasta samana päivänä.

2) Rokote pitää sekoittaa

Syväjäästä otetaan kerrallaan jääkaappiin yksi laatikollinen, joka muistuttaa muodoltaan pitsalaatikkoa. Yhdessä laatikossa on 1000 rokotetta. Sulattamisen jälkeen laimentamatonta rokotepulloa voidaan säilyttää viiden päivän ajan jääkaapissa (2–8 °C).

Rokote ei ole kuitenkaan vielä valmis piikitettäväksi, vaan se sekoitetaan kuiva-aineesta ja liuoksesta tarkan ohjeen mukaisesti. Yhdestä rokotepullosta saadaan sekoitettuna viisi rokotetta, mutta pullossa on ylimääräistä, jotta eri välineillä otettaessa siitä saadaan myyntiluvan mukainen annosmäärä. Rokotteita saakin yhdestä pullosta jopa kuusi kappaletta.

3) Rokotteen piikittäminen

Valmiiksi sekoitettu koronarokotetta saa liikuttaa vain hyvin vähän, mikä tuo lisähaastetta rokottamiseen. Sitä ei siis kuljetella autolla paikasta toiseen, vaan se pitää sekoittaa paikan päällä, missä rokotus annetaan. Sitä voi kuljettaa varovasti muutaman kerroksen talon sisällä. Rokote säilyy valmiina vain kuusi tuntia, jonka kuluessa se tulee pistää rokotettavaan. 

Pistäminen on nopeaa ja rokottajia on riittävästi, kunhan rokotettavat ovat valmiina ja vara-rokotettaville on ilmoitettu, jotta yksikään rokote ei jää käyttämättä.

Ensimmäisen rokotteen teho alkaa vaikuttaa vasta parin viikon kuluessa, joten tämän ajan kuluessa voi sairastua koronavirukseen. Tehosterokote tulee pistää kolmen viikon kuluttua ja tästä menee vielä viikko, kun rokote antaa yli 90 prosenttisen suoja koronavirusta vastaan.

Kaikkia saman osaston hoitajia ei esimerkiksi rokoteta samaan aikaan, sillä rokotus voi nostaa pari päivää kestävän kuumeen tai voimakkaan allergisen reaktion. Nämä menevät kuitenkin ohi.

Lähde: Erityisasiantuntija Mia Kontio Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta 

Lue myös:

    Uusimmat