Koronarokotteille odotetaan myyntilupia: Suomessa rokotteet ilmaisia – uskaliaimpien arvioiden mukaan suurin osa aikuisista voisi olla rokotettu kesään mennessä

Neljä rokotetta edennyt viimeiseen vaiheeseen ennen myyntilupakäsittelyä 1:09
Koronarokotetestauksen loppusuoralle edenneet rokotteet on testattu kymmenillä tuhansilla koehenkilöillä. Kaksi rokotetta näyttää olevan ylitse muiden, kertoo Viiden jälkeen -ohjelman juontaja Nina Rahkola.

Osan koronarokotteista odotetaan saavan myyntiluvan lähiviikkoina. Suomessa koronarokotteet ovat ilmaisia, koska ne kuuluvat kansalliseen rokotusohjelmaan.

Katso yllä olevalta videolta, miten rokotteita on testattu ja mitkä kaksi ovat osoittautuneet tehokkaimmiksi

Koronarokotukset ovat ainakin pienimuotoisesti käynnissä eri puolilla maailmaa. Esimerkiksi suuressa osassa Eurooppaa ja Yhdysvalloissa odotetaan kuitenkin yhä viranomaisten hyväksyntää rokotteille. Neljä EU:n harkitsemaa rokotetta kuudesta on edennyt faasi 3:een, eli laajoihin ihmiskokeisiin.

Rokotetutkimus ja tuotantokapasiteetin kasvu ovat näyttäneet lupaavilta, joten uskaliaimmat asiantuntijat arvioivat, että jopa koko Suomen aikuisväestö voisi olla mahdollista rokottaa kesään mennessä.

 Rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämetin arvion mukaan ainakin riskiryhmät olisi näillä toimitusmäärillä jo rokotettu kevääseen mennessä, joten mahdollisuudet koko suvun valmistujaisjuhliin ovat hyvät. 

Rokotteiden hinnat eivät ole lopullisia, sillä myyntilupiakaan ei ole vielä saatu. Arvioidut annoskohtaiset hinnat vaihtelevat suuresti. Esimerkiksi lääkeyhtiö AstraZeneca on luvannut toimittaa koronarokotettaan tuotantokustannusten hinnalla pandemian ajan, mutta pidättänyt itsellään oikeuden nostaa rokotteen hintaa ensi heinäkuusta lähtien.

Suomessa rokotteet ilmaiseksi

Rokotteiden lopullinen annoshinta riippuu myös tilausten suuruudesta. Suomessa koronarokotteet otetaan mukaan kansalliseen rokotusohjelmaan, joten ne ovat kansalaisille ilmaisia.

Viiden jälkeen -erikoislähetys koronarokotteesta tänään MTV3-kanavalla kello 16.58 alkaen – tätä on luvassa: 

  • Koronarokotukset on aloitettu jo maailmalla. Mitä massarokotusten sujuvuudesta tiedetään nyt? 
  • Tällainen on rokotteen tie tehtaalta käsivarteesi
  • Koronarokotteet vertailussa – miten Suomessa käyttöön otettavat rokotteet eroavat toisistaan?
  • Asiantuntijat pureutuvat koronakotteeseen liittyviin kysymyksiin. Mukana THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek, Rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet sekä Helsingin yliopiston infektiotautien emeritusprofessori Heikki Peltola.

Neljä rokotehankkeista on edennyt siihen vaiheeseen, että ne ovat Euroopan lääkeviranomaisen myyntilupakäsittelyssä. Normaalisti EMA tutkisi lupahakemuksia vasta sitten, kun kaikki kliinisten kokeiden tulokset ovat valmiita, mutta koronarokotteille on otettu käyttöön nopeutettu lupamenettely. Tämä tarkoittaa sitä, että EMA arvioi valmisteita sitä mukaa kun lääkeyhtiöt luovuttavat virastolle tutkimusaineistoa.

Britanniassa koronarokotukset aloitettiin eilen Pfizerin ja Biontechin yhteisrokotteella.

Lue myös:

    Uusimmat