Kuljettajien käytös ihmetyttää: Rollaattorimies kaatui pahasti noustessaan bussista – eivät auttaneet

Silminnäkijä todisti, kun rollaattorilla liikkunut mies kaatui pahasti noustuaan linja-autosta reilu viikko sitten Helsingissä. MTV Uutisiin yhteyttä ottanut nainen kertoo äimistyneensä tilanteessa ihmisten välinpitämättömyydestä ja siitä, miten välikohtauksen aikana vuoroa vaihtaneet kuljettajat reagoivat tilanteeseen.

Myyrmäestä Kamppiin kulkevaan linja-autoon nousi rollaattorilla liikkuva mieshenkilö.

– Hän saapui sisään melkoisella ryminällä ja vaivalla, koska bussissa oli jo kahdet lastenrattaat. Siinä vaiheessa en paljoa nähnyt, jonkinlaista sadattelua kyllä kuulin, paikalla ollut naishenkilö kertoo.

Mies oli jäämässä linja-autosta Talin keilahallin pysäkillä. Hänen poistumisensa autosta näytti silminnäkijän mukaan kuitenkin hankalalta.

Miehen rollaattori juuttui bussin oviaukkoon, eikä hän onnistunut nousemaan autosta pyristelyistään huolimatta.

– Täysi bussilastillinen ihmisiä katseli kännyköitään, jotkut myös poistujaa, tilannetta vierestä seurannut nainen kuvailee.

Kuljettajat suhtautuivat välinpitämättömästi

Aikansa rollaattorin kanssa rimpuiltuaan mies menetti tasapainonsa ja horjahti ulos autosta. Silminnäkijän mukaan miehen rollaattori hajosi kolmeen osaan ja jäi kadulle ylösalaisin.

Vaikean näköisesti liikkunut mies kaatui rollaattorin päälle ja jäi retkottamaan ”linkkuveitsiasentoon”.

– Painoin stoppia ja pyysin päästä ulos. Keräsin rollaattorin osat paikoilleen, autoin herran kahvaan ja nostin hänen laukkunsa etukoriin.

– Pieni alkoholin tuoksahdus leijui ilmassa, mutta entä sitten? MTV Uutisiin yhteyttä ottanut nainen kysyy.

Nainen kertoo suivaantuneensa, sillä välikohtauksen aikana bussin etuosassa vuoronvaihtoa suorittaneet kuljettajat eivät kiinnittäneet bussin eteen kaatuneeseen mieheen mitään huomiota.

– Vuoronsa päättänyt kuski lähti kävelemään ja vaihtokuski starttasi bussin matkaan.

– Pääsin todistamaan mielenkiintoista esimerkkiä välittämisestä, ammattietiikasta ja ihmisyydestä, nainen lataa.

"Työt on jätetty tekemättä"

Bussilinjaa liikennöivän Helsingin Bussiliikenne Oy:n työnjohtaja Ilkka Jatkolan mukaan paikalla olleet linja-auton kuljettajat toimivat ohjeiden vastaisesti.

Hänen mukaansa heidän olisi tullut ehdottomasti varmistaa, että rollaattorin kanssa kaatunut mies on kunnossa ja kykenee jatkamaan matkaansa omin voimin.

Jatkolan mukaan se, että ihminen haiskahtaa alkoholilta ei ole syy olla auttamatta.

– Lisäksi, joidenkin sairauksien oireet saattavat saada ihmisen vaikuttamaan humalaiselta, vaikka siitä ei olisi kyse. Aina tulisi varmistaa, että kyse ei ole myöskään esimerkiksi sairaskohtauksesta.

Jatkolan mukaan linja-auton kuljettajan työ on ennen kaikkea asiakaspalvelutyötä ja kuljettajan tehtävä on huolehtia siitä, että asiakkaat pääsevät turvallisesti perille.  

– Kyllä ehdottomasti täytyisi huolehtia siitä, että asiakas pääsisi jatkamaan matkaansa turvallisesti.

– Näin ei saa toimia, se on ihan selvä asia. Tässä tapauksessa työt on jätetty tekemättä.

Jatkola kertoo, että tapahtuma-aikaan paikalla olleita kuljettajia tullaan kuulemaan tapauksen tiimoilta. 

Lue myös:

    Uusimmat