Korkein oikeus ei antanut syyttäjille valituslupaa Ulvilan murhassa. KKO ei päätöksiään perustele, mutta selvää on, etteivät uudet hätäkeskusnauhasta tehdyt analyysit vakuuttaneet oikeusneuvoksia. Ulvilan murha on siis pimeä henkirikos.
Jukka S. Lahti tapettiin julmasti kotiinsa joulukuussa 2006. Siitä alkoi ennennäkemätön, yhdeksän vuotta kestänyt tapahtumasarja, josta ei ole käänteitä puuttunut. On ollut rätisevä hätäkeskusnauha, poliisin peitetoimintamies Seppo, seksuaalirikoshaara, lasten kertomuksia, epäily saatananpalvonnasta ja toinen toisiaan kumoavia oikeuden päätöksiä.
Loppujen lopuksi Ulvilan murhan tutkinta kaatui heikkoon rikospaikkatutkintaan. Sitä ei tehty koko asunnosta, mikä jätti liikaa avoimia kysymyksiä. Tutkinnan painopiste oli ulkopuolisessa tekijässä ja asioita jäi selvittämättä.
Hovioikeus antoi tästä viime talvena poikkeuksellisen kovaa kritiikkiä poliisille.
Ironista tässä on se, että 2005 poliisi totesi Bodom-oikeudenkäynnin yhteydessä, että nykyisellä rikospaikkatutkinnalla Bodom olisi selvinnyt. Sitten seuraavana vuonna tuli Ulvila.
Tapaus ei nyt varsinaisesti ole kunniaksi oikeuslaitoksellekaan pitkän keston ja kaksinkertaisen käsittelyn takia.
Onko se kunniaksi kenellekään? On. Tapaus on osoittanut hyvän rikosasianajajan merkityksen. Juha Manner on tehnyt jutussa esimerkillistä asianajajatyötä.
KKO kuitenkin iski nyt Vaasan hovioikeuden päätökselle lainvoiman. Hovioikeus totesi: ”Auerin syyllisyydestä jäi vähintäänkin varteenotettava epäily”.
Mutta kuka sitten tappoi Jukka S. Lahden? Näyttö ei riittänyt Aueria vastaan, joten hänet voidaan sulkea pois.
Palataan Ulvilan talon makuuhuoneeseen. Sieltä löytyi verinen halko, josta krp:n rikoslaboratorio löysi ulkopuolisen dna-jäljen. Satakunnassa tehtiin laajoja dna-testejä, joissa etsittiin kenelle jälki kuuluu. Tutkintalinjoja suljettiin tämän dna:n takia.