Kuka hän on? Rottia ja loisia rakastava Tuomas Aivelo joutui koronakeskiöön yhden kirjoituksen vuoksi –"Asiat ovat pahasti, kun poliitikot haluavat tautiekologilta mielipidettä"

Tuomas Aivelo tiesi jo ala-asteella haluavansa uran biologian parista. Erityisesti muurahaiset kiinnostivat nuorta tutkijaa, joka päätti lopulta tehdä myös maisterintyönsä muurahaisten immuunipuolustuksen käynnistymisestä bakteeri-infektion jälkeen.

– Voi varmaan sanoa, että muurahaiset olivat ensimmäinen kiinnostuksen kohteeni, Aivelo toteaa nyt.

Muurahaisten lisäksi Aivelo on tutkinut uransa aikana esimerkiksi maailman pienimpiin kädellisiin kuuluvia hiirimakeja, puutiaisia ja viimeisimpänä valloituksenaan rottia. Nämä kaikki eläimet eroavat toisistaan melkoisesti, mutta tutkimuksen taustalla on sama ajatus.

– Minua kiehtoo tavattoman paljon ajatus siitä, että mitä meidän ihmisten ja muiden eläinten sisällä tapahtuu. Se on oma pieni ekosysteeminsä.

Sademetsään lähes vahingossa

Hiirimakeilla esiintyviä suolistobakteereja Aivelo päätyi tutkimaan lähes vahingossa.

Evoluutiobiologiaan liittyvän väitöskirjan suunnittelu oli käynnissä, kun Helsingin yliopistolla aukesi mielenkiintoinen mahdollisuus: Madagaskarin saarelle etsittiin tutkimusryhmää, joka kartoittaisi hiirimakien bakteerikantaa. 

Hiirimakit ovat yksiä maailman pienimpiin kädellisiin kuuluvia eläimiä, jotka asuvat Madagaskarin metsissä.

Aivelon mukaan niiden pitkäikäisyys, pieni koko ja reviiritietoisuus tekevät niistä helppoja tutkimuskohteita, sillä samoja yksilöitä voidaan seurata vuosien ajan pienellä alueella. 

– Olisi tietenkin mukavaa selittää jälkeenpäin, että valitsin hiirimakit ensimmäiseksi tutkimuskohteekseni tietoisesti, mutta oikeastaan lähdin Madagaskarille ensisijaisesti siksi, että unelmani oli tutkia sademetsän eläimiä.

– Ei myöskään haitannut, että kenttäkausi kesti syyskuulta joulukuulle ja se oli ihan miellyttävä aika olla Suomesta poissa, Aivelo naurahtaa.

Haitallisten bakteerien lisäksi myös elimistölle hyödylliset kiinnostivat

Madagaskarin metsät jäivät yhden tutkimuksen jälkeen taakse, mutta kiinnostus bakteereihin jäi. Sademetsän oppien jälkeen Aivelo tajusi, etteivät häntä kiinnostaneet ainoastaan eläimille haitalliset bakteerit, vaan myös ne, jotka olivat hyödyllisiä.

Hiirimakien tutkiminen Suomesta käsin oli vaikeaa, joten seuraava tutkimuskohde valikoitui sen taudinlevittämiskyvyn takia.

– Suomalainen puutiainen tarvitsee vähintään kaksi tai kolme eri ruokailukertaa eläimellä, mikä tarkoittaa sitä, että se on hyvin tehokas levittämään tauteja eläimeltä toiselle.

Sitten kuvaan astuivat jokaiselle tutut rotat, joita oli helppo tutkia kaupunkiympäristössä. 

Rotat kiinnostivat yleisöä punkkeja enemmän

Aivelo kertoo, että hänen uransa käännekohta tapahtui nimenomaan rottatutkimuksessa. Hiirimakit ja puutiaiset eivät juuri yleisöä kiinnostaneet, mutta rotissa oli jotain, mikä vetosi kansalaisiin.

– Kun aloitin tiedeviestintää loisten kanssa, pidin niistä pienimuotoista blogia. Niistä oli hyvä kirjoittaa ja riitti myös jonkin verran kiinnostuneita ihmisiä. Mihinkään ei kuitenkaan ikinä kohdistunut niin paljon huomiota kuin rottiin, Aivelo toteaa.  

Rottatutkimuksen aloittamisen jälkeen Aivelolle soiteltiin vähintään kerran viikossa ja kyseltiin, kuinka paljon Helsingissä oikein oli rottia. Vastausta tähän kysymykseen ei ole vieläkään olemassa, mutta Aivelon mukaan rottiin kohdistunut kiinnostus yllätti tutkijan täysin.

– En ollut tottunut siihen, että tutkimuskohteeni kiinnostaisi muitakin. 

Viaton blogikirjoitus käynnisti mediamyllytyksen

Rottakyselyihin vastaaminen ei kuitenkaan ollut mitään verrattuna tämän vuoden mediapyöritykseen. 

Helmikuusta lähtien Aiveloa on raahattu erilaisiin tv-ohjelmiin ja haastatteluihin kertomaan näkemyksiään koronapandemian etenemisestä ja virusten käyttäytymisestä. Aivelon mukaan kaikki alkoi viattomasta blogikirjoituksesta. 

– Kirjoitin blogiini tekstin silloin, kun tajusin että tilanne on paha ja tästä tulee pandemia. Kirjoituksen luki noin 180 000 ihmistä ja se käynnisti tämän kaiken. 

Aivelo ei ole ainoastaan mediassa haluttu asiantuntija, vaan hänen tietämystään on kaivattu myös eduskunnassa.

Aivelo kertoo antaneensa kahdelle eri eduskunnan valiokunnalle lausuntojaan koronapandemiasta ja jutelleensa muutaman kansanedustajan kanssa tilanteesta. 

– Tietää, että asiat ovat pahasti, kun poliitikot haluavat tautiekologilta mielipidettä, Aivelo toteaa. 

"Asiantuntija on aina sellainen, joka ei osaa antaa varmaa vastausta"

Vastuu ei Aiveloa silti hirvitä. Tutkijana hän tottunut kantamaan kortensa kekoon siinä määrin, missä mahdollista.

Kaikkeen ei kuitenkaan hänen mielestään pystytä antamaan vastausta ja tiedeviestinnän vaikeus piileekin siinä, kuinka epävarmoista asioista kerrotaan kansalaisille.

– Velvollisuuteni tutkijana on olla avuksi sen verran kuin pystyn. Asiantuntijoillakin on aika paljon petrattavaa siinä, miten epävarmuuksia esitetään. Se, kuinka suurella varmuudella jotain tiedetään tai ei tiedetä, ei onnistu aina asiantuntijoiltakaan, hän sanoo.

Aivelo nostaa esimerkiksi viime viikkojen keskustelun suusuojainten käytöstä julkisilla paikoilla. Osan mielestä suusuojaimet suojaavat hyvin muita ihmisiä virukselta, toisten mielestä ne voivat jopa edesauttaa tartunnan saamista.

Aivelon mukaan kukaan ei ole pystynyt tarkasti kertomaan oikeaa vastausta, eivätkä ihmiset tajua sitä, kuinka vähän hengitystievirusten tarttumisesta tiedetään tiedeyhteisössäkin. Silti on aina niitä, jotka esittävät asiasta varmoja mielipiteitä.

– Asiantuntija on aina sellainen, joka ei osaa antaa varmaa vastausta. Jos joku siis antaa varman vastauksen, suhtaudun siihen lähtökohtaisesti aina epäilevästi.

– Itsensä jatkuva epäily on asiantuntijan ominaisuus ja luotan eniten heihin, jotka osaavat myös epäillä itseään ja päätelmiään. 

Tiedeviestijän on mietittävä, kuinka virhekäsityksiä voi syntyä

Koronaviruspandemian keskelle joutunut Aivelo kertoo, että monien haastatteluiden kautta hän on nähnyt tarpeen myös tiedeviestinnän kehittämiselle. Tätä puolta hän jatkaa nyt jo yliopistossa kouluttaessaan nuoria tulevia tutkijoita.

– Olen joutunut miettimään mitä eri käsitteet tarkoittavat ja miten ihmiset ymmärtävät niitä. Tämän myötä olen sitten myös ajatellut sitä, kuinka erilaiset virhekäsitykset syntyvät.

– Minulla on itsessäni vahva opettajamentaliteetti ja nautin siitä, kun joku esittää kysymyksen ja voin aloittaa vastauksen toteamalla, että ”se on aika monimutkainen asia, mutta...”. 

Seuraavien vuosien suunnitelmatkin ovat evoluutiobiologille selvät. Yhdessä Helsingin kaupungin kanssa toteutettu kaupunkirottatutkimus kestää vielä neljä vuotta, jonka jälkeen sille pyritään hakemaan lisärahoitusta.

Rotat ovat myös pikku hiljaa löytäneet tiensä Aivelon sydämeen, mutta kotona samaa siimahäntiin kohdistuvaa rakkautta ei vielä tunnusteta.

– Olen miettinyt koko ajan enemmän lemmikkirottien hankkimista, mutta puolisoni ei ole vielä suhtautunut lämmöllä ajatukseen, hän virnistää.