Tuomas Aivelo: Loputtomat loiset. Like. 2018. 340 s.
Malariaa Suomessa? Kyllä.
Tämä ei ole scifiä. ”Malaria oli Suomessa enemmän tai vähemmän yleinen tauti aina toiseen maailmansotaan asti.” Ennen puhuttiin horkasta, nyt malariasta.
Suomi ei ollut tuolloin yksi iso kasvihuone. Malariahyttysten viihtyvyys raukoillakin rajoilla riippui kahdesta asiasta: ihmisen – myös suomalaisen – kropan sisälämpötila on riittävän korkea, jotta malarialoision lisääntymislämpötila on riittävä.
Toinen asia olivat pirtit. Hirsiseinien sisällä oli lämmintä ja kosteaa, ja myös koteläimiä. Tässä ympäristössä horkkahyttynenkin viihtyi. Sittemmin horkka katosi, kun asumisneliöt per nokka kasvoivat, ja ilmastointitekniikka ilmestyi taloihin.
Emme pääse pakoon loisia
Ekologi ja evoluutiobiologi Tuomas Aivelo on kirjoittanut kansantajuisen ja viihdyttävän tietopaketin loisista. Kannattaa lukea, vaikka loinen saattaakin selkäydinreaktiolla iljettää. Emme nimittäin pääse pakoon loisia, ainakaan kaikkia niitä.
Kirjassa ei viihdytä lasiputkien ja mikroskooppien steriiliydessä. Aivelo on tutkinut Madagaskarilla makiapinoita, ja kokemukset kuukausien kenttätutkimusrupeamilta antavat mullan ja sademetsän makua. Heinäsirkan sisältä esiin räjähtävä pitkä mato saa Aivelon lievästi sanottuna innostumaan.
Kirja ei ole vain loisten ja ihmisten biologista ja kulttuurihistoriaa, vaikka Aivelo keskittyy loisten ja eläinkunnan yhden suurimman nisäkkään, ihmisten, suhteeseen. Toki hän kertoo, kuinka ihmisen asettuminen aloilleen maatalouden myötä ja kaupungistuminen muuttivat radikaalisti ihmisen ja loisten vuorovaikutusta.