Kuittaatko sinäkin tämän autosi pikkuvian olankohautuksella? Ei kannattaisi – voi johtaa jopa ajokieltoon

Matalalta paistava kirkas kevätaurinko on vaaratekijä liikenteessä. Tilannetta pahentaa naarmuinen tai likainen tuulilasi. Myös kiveniskemät kannattaa korjata ajoissa.

Liikenneturva muistuttaa, että talven kääntyessä loppusuoralle, nousee esiin uusi riskitekijä: keväinen aurinko.

Matalalta paistava aurinko voi häikäistä kuljettajaa etenkin silloin, jos tuulilasi on likainen tai naarmuinen.

– Tuulilasi sekä muut ikkunat kannattaa putsata säännöllisesti ulkopuolelta, mutta myös sisäpuolelta. Ikkunoiden sisäpintaan on talven jäljiltä pinttynyt rasva- ja likakerros, joka taittaa valoa ja korostaa häikäistymistä. Putsausoperaation jälkeen kotimaan kauniit maisematkin näkyvät kirkkaammin, kannustaa Liikenneturvan koulutusohjaaja Erkka Savolainen kertoo tiedotteessa.

Tarkista pyyhkijänsulkien kunto sekä lasinpesunesteen riittävyys

Lasipintojen putsaamisen lisäksi Savolainen muistuttaa tarkistamaan myös pyyhkijänsulkien kunnon. Huonokuntoiset sulat voivat naarmuttaa tuulilasia, mikä taas lisää liikenneturvallisuutta vaarantavia häikäisyhaittoja. Sulat ovat vaihtokunnossa, jos ne jättävät raitoja tuulilasiin.

Kun lämpötila on plussan puolella, alkaa rapa taas roiskua. Siksi autoilijan pitää huolehtia siitä, että tuulilasinpesunestettä on matkassa riittävästi.

– Jos neste loppuu kesken ajon, on paikallaan pysähtyä hankkimaan sitä lisää. Näkyvyys voi huonontua todella nopeasti kevätkeleissä, jos tuulilasia ei pääse tasaisin väliajoin pesemään, Savolainen huomauttaa.

Älä vitkuttele kiveniskemien korjauksessa

Savolainen haluaa muistuttaa autoilijoita myös siitä, että tuulilasiin tulleet kiveniskemät kannattaa korjauttaa heti, etteivät ne ehdi kasvaa isommiksi ongelmiksi.

– Esimerkiksi katsastuksessa voi korjauskehotuksen sijaan olla luvassa hylkäys, jos kiveniskemästä syntynyt halkeama on näkökentässä eli tuulilasin pyyhkimien alueella. Jopa auton ajokieltoon määrääminen on mahdollinen, jos vaurion todetaan vaarantavan liikenneturvallisuutta. Näkyvyydestä on siis pidettävä huolta, Savolainen korostaa.

Liikenneturvan 5 vinkkiä keväisiin keleihin

  • Puhdista tuulilasi ja muut lasipinnat niin ulko- kuin sisäpuoleltakin.
  • Tarkista pyyhkijänsulkien kunto ja vaihda ne tarvittaessa uusiin.
  • Huolehdi, että autossa on riittävästi tuulilasinpesunestettä.
  • Jos tien päällä häikäisee, alenna nopeuttasi tilanteen vaatimalle tasolle.
  • Korjauta tuulilasin kiveniskemät mahdollisimman nopeasti.

Lähde: Liikenneturva

Lue myös:

    Uusimmat