KSML: Identiteettivarkauksien määrä kasvanut räjähdysmäisesti

Identiteettivarkaus ilmestyi nimikkeenä rikoslakiin vasta syksyllä, mutta nyt rikosilmoituksia on tehty jo 1657 kappaletta, kertoo sanomalehti Keskisuomalainen.

Identiteettivarkauksien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti. Viime syyskuussa rikoslakia muutettiin niin, että identiteettivarkaudesta tuli oma rikosnimikkeensä, josta voidaan tuomita sakkorangaistukseen.

Helsingin poliisilaitoksen nettipoliisi Erno Koivumäen mukaan ilmoitusten määrän kasvu ei johdu vain uudesta nimikkeestä, vaan rikosten määrä itsessään on lisääntynyt. Hän arvioi Keskisuomalaiselle, että yksi syy määrän kasvuun on isot tietomurrot, joiden seurauksena useita henkilötietoja siirtyy rikollisten käsiin.

Esimerkiksi tammikuussa yli sadan suomalaisasiakkaan korttitietojen epäiltiin vuotaneen Hotels.com-sivustolta. Tietoja käytettiin maksuvälinepetoksiin ympäri maailmaa.

Tyypillisessä identiteettivarkaustapauksessa varas tekee urkittujen henkilötietojen avulla ostoksia nettikaupoissa ja osoittaa laskut uhrille postitse.

Tapausten selvittäminen ei ole aina helppoa. Lähes puolessa poliisiin tietoon tulleissa tapauksissa tekijää ei ole saatu selvitettyä tai tutkinta on keskeytetty muista syistä. Tapauksista 300 on lähetetty syyttäjälle syyteharkintaan ja 700 tapausta on edelleen poliisin tutkinnassa.

Lue myös:

    Uusimmat