Suomalaiselta viedään identiteetti todennäköisemmin kuin polkupyörä – vain joka toinen ilmoittaa poliisille

Identiteettivarkauksien määrä Suomessa on kasvussa. Viime vuonna tapauksia oli turva- ja vakuutuspalveluyritys mySafetyn teettämän tutkimuksen mukaan yli 33 000.

Tänä päivänä Suomessa joutuu todennäköisemmin identiteettivarkauden kuin polkupyörävarkauden uhriksi. Yleisimmin varkaus tapahtuu netissä.

– Tyypillisin varkaustapa on tietomurto. Suomalaiset myös heittävät tärkeitä dokumentteja, kuten tiliotteita ja laskuja, sellaisenaan paperinkeräykseen. Keräyslaatikot ja avoimet postilaatikot ovat varkaille helppoja paikkoja kalastella henkilötietoja, kertoo mySafetyn toimitusjohtaja Niclas Fagerlund tiedotteessa.

Identiteettivarkaus on saanut sosiaalisen median ansiosta uusia muotoja: esimerkiksi sosiaalisessa mediassa valetilin luominen toisen henkilön tiedoilla ja kuvilla on identiteetin varastamista.

Varkaudesta tehtävä aina rikosilmoitus

Yli puolissa tapauksista uhri kokee taloudellista vahinkoa. Noin joka neljäs päätyy maksamaan 500 eurosta moneen tuhanteen euroon saakka. Korvaussummien kirjo identiteettivarkaustapauksissa on laaja.

– Helposti ajatellaan, että miksi tekisin turhan takia rikosilmoituksen, jos korvausta ei saa. Identiteettivarkaudesta pitää aina tehdä ilmoitus poliisille, jotta rikoksesta jää jälki ja oma vastuu vähenee, Fagerlund ohjeistaa tiedotteessa.

Pahimmillaan identiteettivaras voi vaivata vuosia. Taloudellisen kärsimyksen lisäksi uhrille voi kertyä vaivaa paperitöiden tekemisestä ja asioiden selvittelystä.

Tiedot ovat peräisin Research Insight Finlandin toteuttamasta identiteettivarkaustutkimuksesta. Tutkimus tehtiin vuonna 2017 kolmatta kertaa, ja siihen haastateltiin yli 3 000 suomalaista.

Lähde: mySafety

***

Kännykkäkamerat kuumana – mitä saa julkaista somessa? 8:08

Lue myös:

    Uusimmat