Krokotiilin keltaiset silmät (Les yeux jaunes des crocodiles)

Katherine Pancolin romaani Krokotiilin keltaiset silmät ilmestyi vuonna 2006 ja nousi nopeasti maailmanlaajuiseksi bestselleriksi. Tarinassa keski-ikäinen historiantutkija Joséphine on ajautumassa ahdinkoon, kun hänen vätysmäinen aviomiehensä lähtee manikyristin matkaan ja ottaa samalla vaimonsa nimissä suuren lainan.

Joséphine on sosiaalisesti kömpelö, Iris-sisar taas purjehtii luontevasti seurapiireissä. Tehdäkseen itsestään kiinnostavamman Iris kertoo eräillä illalliskutsuilla vierustoverilleen (joka sattuu olemaan kustantaja) kirjoittavansa keskiaikaan sijoittuvaa historiallista romaania. Mies kiinnostuu Iriksen kirjahankkeesta, johon liittyy vain yksi ongelma: Iris ei osaa kirjoittaa. Iris ehdottaakin sisarelleen, että tämä kirjoittaisi romaanin hänen nimellään. Näin kumpikin voittaisi: Joséphine saisi tarvitsemansa rahat ja Iris kaipaamansa huomion.

Cécile Telermanin elokuva noudattaa uskollisesti Pancolin rakentamia juonipolkuja. Sekä kirjassa että elokuvassa keskitytään Joséphinen (Julie Depardieu) ja Iriksen (Emmanuelle Béart) välisen suhteen jännitteisiin. Draaman kannalta on eduksi, että sisaret ovat toistensa vastakohtia sekä luonteiltaan että tyyleiltään. Iriksellä on tapana esiintyä täydellisessä meikissä, viimeisimpään muotiin pukeutuneena, aina valmiina poseeraamaan ja puhumaan itsestään. Joséphine taas on rytkyihin pukeutuva harmaa hiirulainen, ujo syrjästäkatsoja, joka rakkauden ja menestyksen myötä alkaa hiljalleen muuttua. Krokotiilin keltaiset silmät onkin ennen muuta Joséphinen kasvutarina.

Elokuvassa on myös joukko tärkeitä sivuhenkilöitä. Yksi näistä on Iriksen sympaattinen aviomies Philippe (Patrick Bruel), joka ei jaa pinnallisen vaimonsa arvomaailmaa. Joséphinella ja Iriksellä on myös hirviömäinen äiti ja kultainen isäpuoli. Heidän tarinaansa kuljetetaan sisartarinan rinnalla. Joséphinen tyttäret Hortense ja Zoé sekä hänen ystävättärensä Shirley Gary-poikineen saavat kirjatrilogian seuraavissa osissa enemmän liikkumatilaa. Pancolia lukeneille näiden sivuhenkilöihin kohtaaminen elokuvassa – vaikkapa vain ohimennen – on palkitsevaa.

Elokuvassa kurkistetaan myös traumaattisiin lapsuuden hetkiin. Kurjalla lapsuudella on tapana selittää nykyhetken ongelmia sekä fiktiossa että todellisuudessa, ikään kuin kaikki lapsuuden tapahtumat määrittelisivät sen, millaisia olemme aikuisina. Raikkaampaa olisi esitellä vastenmielisiä ihmisiä vailla minkäänlaista menneisyyden kuormaa. Krokotiilin keltaisissa silmissä lapsuuden varaan rakennetaan turhankin paljon. 

Elokuva on kirjan tavoin myös kertomus hyvistä ja huonoista vanhemmista, sekalaisista ihmissuhteista ja suuresta valheesta, joka koskettaa ja muuttaa monen elämää. Ranskalaiset osaavat tehdä nautinnollista viihdettä, joka ei  silti ole typerryttävän naiivia. Ohjaaja Cecile Telerman on hyvin onnistunut tavoittamaan Katherine Pancolin luoman pariisilaisten ihmisten maailman.