Neljä viidestä kristillisdemokraattien jäsenistä kannattaa Nato-jäsenyyttä – myös puoluehallitus puoltaa hakemista

Neljä viidestä kristillisdemokraattien jäsenestä kannattaa Nato-jäsenyyden hakemista, selviää puolueen tekemästä kyselystä. Myös kristillisdemokraattien puoluehallitus puoltaa Suomen Nato-jäsenyyden hakemista.

Puoluehallitus katsoo, että nykyisessä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa puolustusliitto Naton jäsenyys vahvistaa Suomen turvallisuutta tulevaisuudessa, puoluhallituksen tiedotteessa kerrotaan.

Puoluehallitus kertoo, että nyt lausuttu kanta on linjassa aiemmin kerrotun kanssa, eli jäsenyyttä puolletaan, jos se katsotaan turvallisuuspoliittisesti perustelluksi ja jos sille on kansalaisista enemmistön tuki.  

Kolme neljästä puolueen tekemään kyselyyn vastanneesta katsoo, että Suomen tulisi hakea jäsenyyttä riippumatta siitä, mitä Ruotsi tekee.

Puolet vastaajista kertoi kantansa muuttuneen Venäjän hyökkäyksen takia.

Kyselyn tulokset julkistettiin puoluehallituksen kokouksessa lauantaina.

Vastaajilta kysyttiin, pitäisikö Suomen liittyä Natoon. Vajaa 60 prosenttia ilmoitti suhtautuvansa tähän myönteisesti ja noin 20 prosenttia varovaisen myönteisesti. Täysin kielteisesti suhtautuvia oli 9 prosenttia.

Valtaosa katsoi, että jäsenyydestä ei tarvita kansanäänestystä. Kansanäänestystä edellytti joka kymmenes vastaaja.

Puolue kysyi huhtikuun aikana Nato-kantaa jäseniltään sähköpostitse. Vastauksia tuli noin 1 300. Noin neljännes kyselyn saaneista vastasi.



Lue myös:

    Uusimmat