Mainos

Kristiina Mäkelä taustoittaa kovaa päätöstään: ”Täysillä hyppääminen ei ole minun kohdallani järkevä ratkaisu”

4:09
Videolla Kristiina Mäkelän kommentit kilpailutauosta ja tulevaisuuden potentiaalistaan.

Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä päätyi poikkeavaan ratkaisuun jäätyään pitkälle kilpailutauolle reilut kaksi viikkoa sitten. Kesä-heinäkuu on pyhitetty tyystin harjoittelulle, ja tarkoitus on palata kilpakentille elokuussa Kalevan kisoissa. MM-kisat ovat ohjelmassa syys-lokakuun vaihteessa Qatarissa.

Mäkelä kilpaili kesäkuun alkupuolella Paavo Nurmen kisoissa Turussa ja jäi tuloksen 13,97 myötä tauolle harjoittelemaan. Nyt edessä on pitkä odotus kolmen kuukauden päästä odottaviin Dohan MM-kisoihin.

– Se on ihan looginen päätös sen puoleen, että kesästä tulee muuten niin pitkä ja täysillä hyppääminen neljä kuukautta ei minun kohdallani ainakaan ole järkevä ratkaisu. Halutaan oikeasti olla siellä kesän päätavoitteessa kovassa kunnossa, Mäkelä perustelee MTV Urheilulle ratkaisuaan.

Puolitoista vuotta Mäkelän valmentajana toiminut Tuomas Sallinen on tuonut orimattilalaisen tekemiseen rauhallisuutta ja positiivisuutta, jotka mahdollistavat tällaisen lähestymistavan kilpailemiseen. Rytmitys on sikäli sama kuin aiemmin, mutta nyt harjoittelussa on otettu huomioon tavallista myöhäisemmässä vaiheessa olevat arvokisat.

– Tuomaksen kanssa on tehty tosi hyvää työtä, ja nyt on tosi rauhallinen ja varma olo myös treenata. Kesäkauden treenaaminen on kivaa, koska tehdään tehokkaita, lyhyitä harjoituksia ja niissä saa oikeasti itsestään irti ja on sellainen olo, että ”vau, vitsi mä osaan tän”, Mäkelä kertoo.

Hyppyyn ehkä lisää vauhtiaskeleita

Tuomas Sallisen mukaan kilpailubreikki oli selvillä jo pitemmän aikaa.

– Kyllä tämä oli ihan selvä kuvio jo keväästä saakka. Meillä oli kaksi vaihtoehtoa: joko kilpaillaan kovemman luokan kisoissa – Timanttiliigan kisoissa – tai sitten harjoitellaan. Tämä harjoittelu on sinänsä ihan hyvä vaihtoehto. Kisat ovat Dohassa kuitenkin vasta lokakuun alussa, Sallinen sanoo.

Harjoittelujakson aikana Mäkelän hyppyyn saattaa tulla vielä muutoksia.

– Vielä pyritään voimatasoja nostamaan ja lisäksi tehdään töitä vauhtijuoksun kanssa. Siihen ehkä lisätään kaksi askelta lisää, koska nopeus on kehittynyt sen verran, että se saattaa tulla vähän pidemmällä vauhdilla paremmin, Sallinen taustoittaa.

2:52
Videolla Kristiina Mäkelän valmentajan Tuomas Sallisen haastattelu.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja