Krista Pärmäkoski maksoi hintaa kilpailutauostaan – asiantuntija kertoo, miksi seinä tuli vastaan: "Sellaista ei harjoittelemalla saa aikaan"

Krista Pärmäkosken odotettiin taistelevan sunnuntaina kympin takaa-ajossa jopa palkintopallipaikasta, mutta hän ylitti maalilinjan viidentenä.

Pärmäkoski lähti matkaan seitsemännellä sijalla. Ero kakkossijaan oli 18 sekuntia ja kolmossijaan 11 sekuntia. Edellä oli kuitenkin muun muassa Natalia Neprjajevan, Heidi Wengin ja Ingvild Flugstad Östbergin kaltaisia menijöitä.

Jo ensimmäisellä puolikkaalla olikin nähtävissä, ettei Pärmäkosken vauhti riittäisi kivikovaa kolmikkoa vastaan. Eroa kolmossijaan tuli lopulta yli 40 sekuntia.

– Ei vain vauhti riittänyt. Krista oli vähän vaisu, koska Kerttukin (Niskanen) voitti hänet selvästi ajoissa. Krista hävisi keulaan noin minuutin, Kerttu noin 45 sekuntia. Ja siinä oli paikkaa, peesiä, että ei ollut siitäkään kiinni. Mutta ei se vaan joka päivä kulje, MTV Urheilun asiantuntija Jari Isometsä muistuttaa.

Pärmäkoski itse harmitteli, ettei jalka ollut sunnuntaina yhtä raikas kuin lauantaina. Hän arveli, että vuodenvaihteen sairastumisesta aiheutunut kilpailutauko näkyi vielä.

Pärmäkosken edellinen normaalimatkan maailmancup-kilpailu oli joulukuun puolivälissä Davosissa. Hän kilpaili viime viikonloppuna sprinteissä Saksan Dresdenissä.

– Monesti on niin, että kun on pidempi kilpailupaussi ja sitten hiihdetään yksi tuollainen oikein kova rypistys, väsy on vähän kovempi kuin silloin, kun on kisarytmi päällä. Kroppa ja lihakset vaativat muutaman kisan, että ne pääsevät rytmiin mukaan, Isometsä taustoittaa.

– Kisassa tulee elimistöön valtavia maitohappoja, sellaista, mitä ei harjoittelemalla saa aikaan, vaikka tekisi miten kovan harjoituksen. Kilpailu on kilpailu, se on kropalle aina pieni järkytys. Kun on taukoa ja järkyttää kroppaa, se ei ihan toivukaan seuraavaksi päiväksi.

Maailmancup jatkuu ensi viikonloppuna. Kyseessä on vuoden 2021 MM-esikisat Saksan Oberstdorfissa. Naisten ohjelmassa on perinteisen sprintti ja 15 kilometrin yhdistelmäkilpailu.

Isometsä uskoo, että Pärmäkoski on Oberissa jo oma itsensä.

– Ensi viikonloppuna ongelmia ei varmaankaan enää ole.

Lue myös:

    Uusimmat