Suomen hiihdon kärkinimiin lukeutuva Krista Pärmäkoski virittelee uusia tuulia, sillä hänen nimeään kantavia fanituotteita tuodaan entistä laajempaan levitykseen. Krista Pärmäkoski clothing -yritys on myynyt aiemmin pipoja ja paitoja.
Pärmäkoski on esiintynyt muun muassa omissa Instagram-kuvissaan KP-pipo päässään. Tähän mennessä Pärmäkosken nimeä kantavia tuotteita on voinut tilata verkkokaupan puolelta.
– Niitä on tulossa kauppoihin jossain vaiheessa, Pärmäkoski kertoo MTV Sportille.
– Olen innoissani tästä. Toitottavasti homma lähtee hyvin liikkeelle, Pärmäkoski sanoo hymyissä suin uusista virityksistä.
Pärmäkoskella oli selkeä kriteeri hänen nimikkomallistolleen.
– Lähtökohta oli se, että halusimme tehdä laadukkaita fanituotteita, joita ei vain osteta, vaan joita myös käytetään, Pärmäkoski painottaa.
Pärmäkoski kantoi tuoretta paitamallia yllään MTV Sportin Viikon vieras -haastattelussa.
Suomen naishiihdon kirkas tähti on ollut mukana tuotteiden kehitysprosessissa.
– Olen nähnyt eri kangasversioita ja olen sanonut niihin oman mielipiteeni. Siellä on ammatti-ihmisiä taustalla, jotka sitten suunnittelevat kuoseja ja tuotteita.

