Muodin parissa työskentelevä Katri Niskanen skannaa ympärillä olevaa elämää inspiroituakseen. Yrityksensä perustamisen alkuvaiheessa hänellä ei juurikaan ollut muuta elämää.
Muotisuunnittelija Katri Niskaselle Muodin huipulle -ohjelman voitto vuonna 2009 oli käänteentekevä hetki. Hän muistelee tuota vuotta lämmöllä, vaikka se olikin rankka.
– Se oli hyvä ponnahduslauta sille, että sai omaa kädenjälkeään näkyviin. Silloin hyppäsin yrittäjyyteen, aloin tehdä omaa mallistoa ja keskittyä siihen, Niskanen kertoi Viiden jälkeen -ohjelmassa.
Yrittäjyydessä on usein taloudellinen riskinsä, mutta Niskanen ei koskaan pitänyt riskiä liian isona.
– Mulla oli niin selkeä visio, mitä halusin tehdä. En osannut nähdä epäonnistumista.
Yli 10 vuoden saatossa oma kädenjälki suunnittelijana on muuttunut.
– Mallistollisuus on tullut siihen selkeästi mukaan. Aluksi tein enemmän yksittäisiä pukuja. Tietyllä tavalla se ideani ja sieluni, se mun näkemykseni vaatteesta ja millä tavalla haluan sitä tehdä, niin se on edelleen se sama. Se on hienoa.