Mainos

Kreikan lainaohjelma eteni

Euroalueen valtiovarainministerit ovat odotetusti hyväksyneet Kreikan toisen lainaohjelman aloittamisen.

Asiasta päätettiin illalla Brysselissä sen jälkeen kun Kreikan todettiin edenneen riittävästi säästö- ja uudistustoimissa, joita sen täytyy tehdä tuen vastineeksi. Myös velanleikkuusopimus yksityisten sijoittajien kanssa on toteutumassa laajana.

Kreikan on määrä saada ensimmäinen lainaerä ennen tämän kuun 20:ttä päivää, jolloin maalla erääntyy iso velkapotti.

Euroministereiden huomio kääntyi kokouksessa Kreikasta myös Espanjaan, jota vaaditaan kiristämään hieman tavoitettaan budjettivajeen kuromisesta. Kovin tiukkaa linjaa Espanjaan ei silti otettu. Vajeen pitäisi tänä vuonna jäädä 5,3 prosenttiin, kun Espanjan alkuperäinen tavoite oli 4,4. Tavoite ensi vuodelle pysyy ennallaan 3 prosentissa.

Ministerit keskustelivat myös euroalueen kriisirahastojen kasvattamisesta. EU-komissio tekee asiasta esityksiä euromaille, ja päätös asiasta on odotettavissa kuun lopulla.

Suomen valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) toisti kokouksen alla, että Suomi suhtautuu nihkeästi kannan kasvattamiseen. Hän myönsi kuitenkin, että kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja Euroopan ulkopuoliset maat asettavat kovia paineita.

(MTV3 - STT)

Katso Jouni Sipilän juttu:

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.