Kovia kokenut Janina Fry suuntaa uuden aluevaltauksen pariin: "Nyt on hyvä draivi"

Ex-malli Janina Fry kertoo voivansa hyvin rankkojen vuosien jälkeen.

Mallina ja muotisuunnittelijana työskennellyt Janina Frysaapui tukemaan ystäväänsä Anne Kukkohoviatämän uuden Päin punaista Anne Kukkohovin kyydissä 24/7 -kirjan julkistamistilaisuuteen torstaina 3. lokakuuta hotelli Kämpiin.

Hyväntuulinen Fry kertoo ottaneensa uuden vaihteen elämässä.

– Olen energinen ja tuntuu, että on hyvä draivi nyt parin vuoden rankemman vaiheen jälkeen, Fry kuvailee.

Vuonna 2017 Fryn äiti menehtyi rintasyöpään. Samoihin aikoihin Fryn omasta rinnasta alkoi löytyä merkkejä syövästä, ja löydös päätettiin poistaa varmuuden vuoksi.

Fry teki tuolloin radikaalin päätöksen. Fry päätti poistattaa rintansa kokonaan. Tilalle rakennettiin uudet rinnat.

Nainen kertoo saaneensa paljon kyselyitä aiheesta. Hän vihjailee uudesta aluevaltauksesta, minkä aikoo julkaista pian.

– Kivoja asioita tulossa, jotka niputtavat sen, mitä olen tähän asti kokenut. Minulle tulee paljon kysymyksiä historiastani ja tästä kaikesta, mitä on tapahtunut, nainen kertoo salaperäisesti.

Mallina työskennellyt Fry voitti Suomen Neito kilpailun vuonna 1993 ja sijoittui samana vuonna Miss Maailma -kilpailussa kuudenneksi.

 

Lue myös:

    Uusimmat