Kovaa kritiikkiä perussuomalaisten johdolle: Ydinkysymyksissä on lipsuttu

Perussuomalaisia kohtaan on ollut paljon painetta puolueen ulkopuolelta, mutta myös sisällä on jännitteitä.

Yksi kriitikoista on Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen. Hän tavoittelee huomenna puoluekokouksessa 3. varapuheenjohtajan paikkaa. 

– Hallitusohjelmaneuvotteluissa päästiin kohtuullisen hyvään neuvottelutulokseen. Nyt on lähdetty lipsumaan niistä tavoitteista. 

Tynkkysen kritiikki kohdistuu muun muassa Kreikka-kysymykseen ja europolitiikkaan. 

– Hallitusohjelmaan kirjattiin, että hallitus pyrkii palauttamaan no bail out -säännön. Suomen vastuut eivät saa kasvaa. Nyt kuitenkin on lähdetty uusiin neuvotteluihin Kreikan kanssa ja se tarkoittaa, että kolmas paketti on syntymässä. Nämä ovat sellaisia linjauksia, joita pitäisi pystyä noudattamaan. Ne ovat meidän ydinkysymyksiä. 

Osa puolueväestä Paavo Väyrysen joukoissa 

Tynkkynen kokee, että puolueen johto ja kenttä ovat eri leireissä. 

– On poliittisesti kestämätöntä, että puolet piirijohtajista antaa tukensa kilpailevan puolueen europarlamentaarikon Paavo Väyrysen kansalaisaloitteelle, jotta voitaisiin edistää puolueen poliittisia tavoitteita. Ei kentän pidä joutua tällaisia reittejä pitkin tuomaan omaa kantaansa esiin.  

Väyrynen kerää ääniä kansalaisaloitteeseen, jossa vaaditaan kansanäänestyksen järjestämistä Suomen eurojäsenyydestä. 

Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja moittii myös Suomen toimintaa siirtolaisongelman taakanjakoneuvotteluissa. 

– (Kokoomuslainen sisäministeri) Petteri Orpo lähti sooloilemaan. Nyt Välimereltä on tulossa 800 laitonta siirtolaista, Tynkkynen harmittelee. 

Terho: Lisää vaikeita asioita on tulossa 

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho kiistää, että puolue olisi antanut periksi ydinkysymyksissä. 

– Periksi ei ole annettu, se on väärä sana. Olemme tehneet kompromisseja. Se on uusi tilanne puolueelle, joka oli 20 vuotta oppositiossa. Muutaman kuukauden aikana monta vaikeaa asiaa on käsitelty ja lisää tulee ennen kuin saadaan Suomi nousuun. 

Terhon mukaan puoluekokous on foorumi, jossa tyytymättömät voivat tuoda ajatuksensa julki. 

– Nyt on todella tilaisuus jokaisen jäsenen tulla puhumaan suunsa puhtaaksi. 

Lue myös:

    Uusimmat